- Huoltotyö ja omavaraisuus -

Emanuelin tarina kertoo, kuinka hänen omavaraisuutensa on lisääntynyt työnhakuryhmän ansiosta.
Vanhin Clifford T. Herbertson auttaa meitä ymmärtämään, että omavaraisuuden periaatteita tulee noudattaa niin paikallisten johtajien kuin seurakuntienkin keskuudessa. 
Katso, kuinka omavaraisuuden periaatteet auttavat Fredsonia jatkuvasti selviytymään elämän myrskyistä.
Kun Pedro oli palannut kotiin lähetystyöstään, eräs ystävä kutsui hänet osallistumaan omavaraisuuskurssille vaarnassaan.
LDS Charities -järjestö auttoi näönhuolto-ohjelman aloittamisessa Kap Verden koululaisille, joilla on silmäongelmia.
Andres näyttää, kuinka häntä ja hänen vaimoaan on siunattu niin hengellisesti kuin ajallisestikin, kun hän on osallistunut omavaraisuushankkeeseen.
Vaikka Jaimea on siunattu runsaasti kirkon jäsenenä, hän on myös kokenut monia koettelemuksia elämässään. Kun heidän matkatoimistonsa oli vakavissa veloissa, hän ja hänen vaimonsa tarvitsivat apua tehdäkseen yrityksestään jälleen tuottavan.
LDS Charities -järjestö on auttanut Mostarissa sijaitsevaa Los Rosales -keskusta, joka on tarkoitettu aikuisille kehitysvammaisille, saamaan suurtalouskeittiön ja ruokailutilan oppilaidensa kouluttamiseen ja käyttöön.
Paulon liikeyritys oli voimistunut voimistumistaan hänen osallistuttuaan Oman liikeyrityksen perustaminen ja liiketoiminnan laajentaminen -kurssille.
Assomadan messut Kap Verdessä ovat auttaneet niitä, jotka ovat halunneet perustaa liikeyrityksen tai parantaa taitojaan tullakseen omavaraisemmiksi.
”Oman liikeyrityksen perustaminen ja liiketoiminnan laajentaminen” -kurssin ansiosta Marsida voi johtaa menestyksekkäästi omaa verkkoliikeyritystään.
LDS Charities -järjestö tekee yhteistyötä Mala Sirena -koulun kanssa. Tämä pieni bosnialainen paikalliskoulu on lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia.