Vyöhykkeen johtohenkilön sanoma

Kiitollisuuden voima

Kiitollisuus ei ole vain avain henkilökohtaiseen iloon. Se myös kannustaa meitä olemaan siunauksena muille ja muuttamaan maailmaa paremmaksi.

Vanhin Helmut D. Wondra, Saksa
Vanhin Helmut D. Wondra, Saksa vyöhykeseitsenkymmen Euroopan keskisellä vyöhykkeellä

Syksyllä 2020 koronapandemia piteli maailmaa edelleen polvillaan. Se vaikutti varmasti jollakin tavoin meihin kaikkiin.

Koska toimin kulttuuri- ja matkailualalla, pandemia oli minulle ammatillisesti vakava haaste. Olin siis täynnä odotuksia, kun sain kuulla, että rakas profeettamme, presidentti Russell M. Nelson, pitäisi erityisen puheen maailmalle 20. marraskuuta 2020.

Aluksi presidentti Nelson kertoi joistakin haasteista, joita hän oli kokenut elämässään, ja ilmaisi suuren huolensa pandemiasta. Sitten hän sanoi:

”On kuitenkin olemassa parannuskeino, ehkä yllättäväkin, koska se toimii vastoin luontaista näkemystämme. Siitä huolimatta sekä tieteenharjoittajat että uskon miehet ja naiset ovat todenneet sen toimivaksi.

Tarkoitan kiitollisuuden parantavaa voimaa.”1

Presidentti Nelson kehotti meitä käyttämään sosiaalista mediaa henkilökohtaisena kiitollisuuspäiväkirjanamme ja ilmaisemaan kiitoksemme Jumalalle päivittäisissä rukouksissamme lukemattomista siunauksista elämässämme.

Sovelsin hänen ehdottamaansa ”terapiaa”, ja tunsin sen auttavan minua sinä vaikeana aikana kokemaan parantumista ja saamaan iloisen, uskovan sydämen.

Kokoaikainen lähetystyöni on yksi elämäni tärkeimpiä siunauksia. Tuona aikana tutustuin moniin ihmisiin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Joillakin tuntui olevan kaikkea, mitä onnelliseen elämään tarvitaan. Tapasin kuitenkin myös ihmisiä, jotka elivät äärimmäisessä köyhyydessä, kärsivät vakavasta sairaudesta ja kohtasivat muita haasteita mutta olivat silti täynnä iloa. Kun pohdin havaintoani, tajusin, että ne, jotka säteilivät iloa jopa koettelevissa olosuhteissa, olivat myös aina kiitollisia. Ymmärsin, että kiitollisuus on avain iloon.

Kuinka siis voimme saada kiitollisen sydämen?

President Nelson - Give Thanks

Tarvitsemme päivittäisessä elämässämme säännöllisesti hetkiä, jolloin pysähtyä ja olla hiljaa. Presidentti Nelson on sanonut: ”Hiljainen aika on pyhää aikaa – aikaa, joka edistää henkilökohtaista ilmoitusta ja juurruttaa rauhaa.”2

Näinä hiljaisina hetkinä voimme avata silmämme, korvamme ja etenkin sydämemme näkemään, kuinka paljon taivaallinen Isämme rakastaa meitä, ja kuinka runsaasti Hän siunaa meitä. Voimme nähdä, että viime kädessä elämämme jokainen hetki on lahja Jumalalta. Se täyttää meidät ilolla ja kiitollisuudella ja auttaa meitä näkemään jopa elämän epämiellyttävät, tuskalliset kokemukset entistä enemmän mahdollisuuksina oppia jotakin uutta, kasvaa henkilökohtaisesti ja omaksua Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia.

Jos sydämemme on täynnä kiitollisuutta, tunnemme luonnollisesti halua jakaa muille sitä, mikä tuo meille iloa.

Kiitollisuus ei ole vain avain henkilökohtaiseen iloon. Se myös kannustaa meitä olemaan siunauksena muille ja muuttamaan maailmaa paremmaksi.

Olen syvästi kiitollinen taivaalliselle Isälleni runsaista siunauksista elämässäni, erityisesti perheestäni ja huolehtivista ihmisistä rinnallani. Kiitän Häntä suuresta onnensuunnitelmasta ja Vapahtajastani Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on meille suurenmoinen esimerkki siitä, mitä tarkoittaa olla kiitollinen, sillä, kuinka Hän ilmaisi vankkumatta kiitollisuuttaan Isälleen. Noudattakaamme Hänen esimerkkiään ja tarttukaamme jokaiseen tilaisuuteen kiittää Jumalaa ja lähipiirissämme olevia kaikesta hyvästä elämässämme. Kuinka suurenmoista olisikaan, jos päivittäiset rukouksemme ilmentäisivät ennen kaikkea kiitollisuuttamme!

Olen ikuisesti kiitollinen Jeesukselle Kristukselle. Hän on näyttänyt meille, kuinka elää. Hän on antanut meille vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Hän suoritti sovituksen valmistaen siten meille keinon palata taivaallisen Isämme luo.

Hän on toivoni. Koko sydämeni kuuluu Hänelle.


Viitteet

  1. ”Kiitollisuuden parantava voima”, presidentti Russell M. Nelson, marraskuu 2020.
  2. ”Mitä opimme emmekä koskaan unohda”, presidentti Russell M. Nelson, huhtikuun 2021 yleiskonferenssi.