Lähetystyötä tehtiin Suomessa muutamilla ruotsinkielisillä paikkakunnilla jo autonomian ajan vaikeissa oloissa. Luodossa Pohjanmaalla pienimuotoista toimintaa on ollut jo vuodesta 1880 asti.
Uskoa, luottamusta ja rohkeutta osoittaen suomalaiset pioneerimme raivasivat tietä tuleville sukupolville. Hengen ohjaamina he uskalsivat ennakkoluuloista välittämättä ottaa askeleita, jotka lopulta juurruttivat palautetun evankeliumin maahamme.
Ensimmäinen matka tehtiin Sveitsin temppelin valmistuttua 1955. Suomenkielisen elokuvan valmistuttua vuonna 1960 sinne tehtiin Suomesta useita ryhmämatkoja Tukholman temppelin valmistumiseen asti vuonna 1985.
Historialliset paikat kantavat muistoja ja merkityksiä ja kertovat pyhien tekemästä työstä.
Vaarna- ja seurakuntakeskukset ovat vahvistaneet seurakuntia ja kertovat kirkon läsnäolosta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Rakennuslähetyssaarnaajien pyyteetön, uhrautuva ja raskas työ on ollut seurakunnille korvaamaton apu ja jättänyt suurenmoisen, unohtumattoman perinnön.
Linkkejä kirkon historiaa käsitteleviin sivustoihin ja resursseihin