Teksti: Pihla Tähtisalmi
Kuvat: Armi Saarnivaaran kotialbumi
Ennen haastatteluamme Armi Saarnivaara matkustaa metrolla kotiinsa Helsingin Vesalaan. On korona-aika, ja julkisissa kulkuvälineissä on maskisuositus. Saarnivaara hengittää hengityssuojaimen läpi, ja hänen kasvoistaan näkyvät kunnolla vain silmät. Hänen viereensä tulee ekaluokkalaisen näköinen poika, mukanaan polkupyörä.
- Oi, sullahan on hieno, uusi polkupyörä, Saarnivaara toteaa pojalle.
Poika ja Saarnivaara jäävät molemmat pois Mellunmäen pysäkillä. Poika lähtee kulkemaan ensin Saarnivaaran perässä, ja sitten ajaa hänen vierellään. Poika kertoo kaikenlaista, mistä on tulossa, ja missä hän on käynyt. Yhteys syntyy helposti ja luontevasti.
- Jäi tunne, että miten ihmeessä hän noin yksin liikkuu Helsingissä. Hän saatteli minut kotiin, Saarnivaara hämmästelee.
Tapaus ei kuitenkaan ole Saarnivaaralle harvinainen. Samankaltaiset mutkattomat kohtaamiset lasten kanssa ohjasivat aikanaan vastavalmistuneen lääkärin suuntautumaan lastenlääkäriksi. Lapset kokivat, ettei Saarnivaara ollut heille pelottava, ja vanhemmat alkoivat tuoda lapsiaan hänen vastaanotolleen.
- Voi sanoa, että lapset tavallaan valitsivat minulle tämän ammatin.
Saarnivaara on erikoistunut lastenlääkäriksi Helsingin Auroran sairaalassa, Lastenlinnassa ja Lastenklinikalla, ja toiminut myöhemmin lastenlääkärinä mm. Kätilöopiston vastasyntyneiden osastolla. Hän on työskennellyt Helsingin kaupungin neuvolalääkärinä, sekä koululääkärinä Kaisaniemen ala-asteella, Kruununhaan yläasteella ja Sibelius lukiossa.
He näyttivät siltä, kuin olisivat rukoilleet
Kun nuoren, vastavalmistuneen Saarnivaaran ovikello soi vuonna 1968, katsoo hän kahta amerikkalaista lähetyssaarnaajaa porraskäytävässään, ja päättää vähän haastatella heitä. Saarnivaara on kuullut erikoisia asioita Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenistä. Heillä pitää ainakin olla hirveästi ruokaa kotona varastoissaan.
- He antoivat minulle Mormonin kirjan. Kun luin sitä, koin sen pyhänä kirjana. Se tuntui Raamatun kaltaiselta kirjalta.
- Luin ja opiskelin. Sitten eräänä pyhä aamuna englantilainen lähetyssaarnaaja Neal soitti ovikelloa, ja sanoi, että sinä olet nyt ihan valmis lähtemään kirkkoon. Kun katsoin heitä, he näyttivät siltä, kuin olisivat rukoilleet mielessään. Sanoin, että juon ensin kahvini. Sitten menimme autollani.
Ajatus siitä, että ihminen pystyy kehittymään vielä tämän elämän jälkeenkin, tuntuu Saarnivaarasta hyvältä ja järkeenkäyvältä. Hän on itse opiskellut paljon. Ajatus siitä, että kaikki loppuisi ihmisen kuollessa, tuntuu hänestä turhalta. Haagan seurakunnassa hän näkee, miten paljon ihmiset auttavat toisiaan. Häneen tekee vaikutuksen se, että jäsenet tuntuvat noudattavan itse sitä mitä opettavat. Saarnivaara liittyy kirkkoon myöhemmin samana vuonna, ja kuuluu Haagan seurakuntaperheeseen.
Saarnivaara on kasvanut akateemisessa perheessä, jossa arvostetaan sivistystä ja koulutusta. Hänen hammaslääkäri-äitinsä ja diplomi-insinööri-isänsä ovat evankelisluterilaisia. Suvussa on pappismiehiä useassa polvessa. Saarnivaaran vanhin sisar on valmistunut anestesialääkäriksi ja anestesiologian dosentiksi, ja toimii farmakologian apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa. Nuorempi veli on lentäjänä armeijan palveluksessa. Nuorempi sisar, intohimoinen urheilija, sairastuu myöhemmin vakavaan, lihaksia surkastuttavaan ALS-tautiin. Armi Saarnivaara seuraa taudin vääjäämätöntä etenemistä raskain mielin.
Vuonna 1987 kirkon jäsenmäärä Suomessa on kasvanut ja Tampereen vaarna on perustettu. Helsingissä muutetaan seurakuntien rajoja. Saarnivaaran koti sijaitsee uuden kartan mukaan nyt Helsingin kolmannen seurakunnan alueella. Hän alkaa käydä kirkossa Neitsytpolulla, Ullanlinnassa. Opiskeluaikoinaan Saarnivaara on kävellyt Neitsytpolkua pitkin, kuullut kirkkohuoneistosta laulua, ja nähnyt siellä lähetyssaarnaajia.
Seurakunnan nimi, Helsingin kolmas seurakunta, on harhaanjohtava, sillä Neitsytpolun seurakunta on ensimmäinen pääkaupunkiseudun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon seurakunta. Kappeli on kahdessa kerroksessa toimiva kerrostalohuoneisto Helsingin kantakaupungissa, aivan meren läheisyydessä. Sunnuntaisin kadulle ja sisäpihalle kuuluu sakramenttikokouksesta yhä laulua.
Saarnivaara on rauhallinen, tunnollinen ja lämminhenkinen. Hän toimii eri tehtävissä Neitsytpolun seurakunnassa kaikkiaan kolmenkymmenenneljän vuoden ajan. Hän opettaa kaksitoista vuotta aikuisten pyhäkoulua, ja toimii mm. historioitsijana ja alkeisyhdistyksen opettajana. Näiden välissä, vuonna 2005, hän saa lähetystyökutsun sodan runtelemaan Kroatiaan.
Maailman huonoimmat kastetilastot
Kun Saarnivaara saapuu Kroatiaan, talojen seinissä näkyy yhä luodin reikiä. Niitä näkyy olevan myös sen talon seinässä, jonne hän tuo matkatavaransa, ja jonne hän ja toverinsa Lorretta Derr asettuvat asumaan. Lähistöllä on suuri hotelli, jonka ikkunat ovat sisään ammutut. Kroatian sota on päättynyt kymmenen vuotta sitten. Koko maassa on noin 500 kirkon jäsentä.
Tunnelma Länsi-Kroatiassa sijaitsevan Karlovacin seurakuntakeskuksessa on kaikesta huolimatta lämmin. Jokaista tervehditään halaamalla.
- Kirkon jäsenet olivat hyvin ystävällisiä ja vilpittömän oloisia. Parikymmentä henkilöä kokoontui yhteen sunnuntaisin. Kirkko oli siellä aivan alkeissa. Ei ollut puhettakaan, että olisi ollut erikseen esimerkiksi nuorten tai lasten luokkia.
Saarnivaaran lähetysjohtaja kutsuu lähetyskenttää paholaisen takapihaksi, viitaten sodan kaameisiin aikaansaannoksiin. Taikausko on yleistä, monet ovat sodan traumatisoimia. Katukuvassa näkyy sodassa vammautuneita, pelottavan näköisiä miehiä.
Eräänä päivänä Saarnivaaran ja toverin kävellessä kadulla, tuntematon mies laukaisee ikkunasta aseen heitä kohti. Luoti kulkee täpärästi Saarnivaaran säären ohi.
Kroatian kastetilastot ovat koko maailman huonoimmat. Seurakunta kasvaa kuitenkin viidellä hengellä sinä aikana, kun Saarnivaara tovereineen palvelevat siellä.
- Kerran meillä oli kastetilaisuus meressä. Valkoisissa vaatteissaan kastajat ja kolme kastettavaa näyttivät ihan enkeleiltä. Sinä hetkenä, kun Lahorka Halmi niminen tyttö oli kastettu, taivaanranta muuttui yhtäkkiä ihan kirkkaaksi. Pilvet väistyivät ja aurinko tuli esiin. Siellä oli kalastajavene. Se oli hyvin kaunis ja idyllinen, erityinen kokemus.
Myös sydämellinen ja viehättävä, noin 50-vuotias mies nimeltä Dusan kastetaan Saarnivaaran aikana. Hän on serbi, joka oli joutunut sodan takia muuttamaan pois Kroatiasta. Nyt hän on paluumuuttaja, joka jälleenrakentaa kotiaan. Lähetyssaarnaajaveljet valavat sementtiä ja auttavat niin, että Dusanille ja hänen vaimolleen saadaan yksi huone talviasuttavaan kuntoon.
- Sitten oli eräs poliisi, joka oli vakooja. Hänelle annettiin määräys selvittää, keitä nämä tämän kirkon jäsenet oikein ovat. Mutta hän liittyikin kirkkoon!
Tärkeää sanottavaa
Monen kroatialaisen isän tavoin Armi Saarnivaarankin isä on ollut sodassa. Hän on kuollut sydäninfarktiin melko nuorena. Muutamaa päivää ennen Saarnivaaran äidin kuolemaa tapahtuu mieleenpainuva kokemus. Armi kiirehtii sairaalaan katsomaan äitiään, jolla on jotakin hyvin tärkeää sanottavaa.
- Äiti sanoi, että eihän se isä olekaan kuollut, vaan hän oli täällä!
En sitten älynnyt kysyä, että koskettiko isäni häntä, kättelikö hän, vai mitä. Se oli niin erikoinen tilanne.
Vuonna 2019 Saarnivaara aloittaa toisen lähetystyön osa-aikaisena palvelulähetyssaarnaajana Espoon lähetystoimistossa, ja toimii tehtävässä puolentoista vuoden ajan. Vuonna 2021 hän muuttaa pitkäaikaisesta kodistaan ja asettuu asumaan Helsingin Vesalaan. Taloon, jonka eteen metrossa kohtaamansa poika polkupyöränsä kanssa kulkee hänen rinnallaan. Seurakunta vaihtuu Neitsytpolusta Marjaniemen seurakunnaksi.
- En oikein ole vielä kotiutunut. Se on hyvin aktiivinen, suuri ja hyvä seurakunta, mutta en koe sitä kodikseni vielä.