Frankfurt am Main, Saksa

Arthur Winter: ”Yksi Britannian suurista lahjoista kirkon työlle”

Ensimmäinen artikkeli sarjassa ”Virstanpylväitä ja ihmeitä – myöhempien aikojen pyhien perintö Euroopassa”

Tämä on ensimmäinen kuudesta kertomuksesta sarjassa nimeltä Virstanpylväitä ja ihmeitä – myöhempien aikojen pyhien perintö Euroopassa.  Kuhunkin kertomukseen on tehnyt tutkimustyön ja ne on kirjoittanut James Perry, FT, FHEA, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon historioitsija ja kirjoittaja. Tulevassa kirjassa ”Saints – volume 3” on monia muita kertomuksia ja tapahtumia, jotka koskevat kirkon perustamista Euroopassa.

Arthur Winterin kirkossa palvelemisen perintö alkoi Englannissa, kun hän 16-vuotiaana viikko kasteensa jälkeen sai kutsun palvella vapaaehtoisessa tehtävässä seurakuntansa kirjurina. Myöhemmin hänen pikakirjoitustaitonsa johti hänet elinikäiseen palvelukseen kirkossa ja henkilökohtaisiin suhteisiin kirkon neljän presidentin kanssa: Wilford Woodruff, Lorenzo Snow, Joseph F. Smith ja Heber J. Grant. Toimittajana ja virallisena pikakirjoittajana hän tallensi tärkeitä historiallisia tietoja kirkosta. Hänen panoksensa, kuten monien muiden varhaisten myöhempien aikojen pyhien, edisti kirkon työtä Euroopassa ja muualla.

Elokuussa 1916 Arthur Winter osallistui poikansa Georgen hautajaisiin. Tämä oli Arthurin nuorin ja viimeinen poika. Kaikki hänen kuusi poikaansa olivat kuolleet joko lapsena tai teini-ikäisinä traagisissa olosuhteissa.  Tämä 52-vuotias Nottinghamista kotoisin oleva mies oli saapunut Utahiin vuonna 1883 ja avioitunut Loganin temppelissä joulukuussa 1885 Hannah Bythewayn kanssa, joka oli nuori myöhempien aikojen pyhien käännynnäinen Swanseasta, Walesista. Heidän kahdeksan lapsensa joukossa oli kaksi tytärtä, Rosannah ja Ruth, ja he asettuivat asumaan Salt Lake Cityyn.

Arthur Winter vuonna 1884
Arthur Winter vuonna 1884

Arthur syntyi Nottinghamissa vuonna 1864, ja käytyään koulua muutaman vuoden hän aloitti 13-vuotiaana työskentelyn pitsivarastossa ystävänsä John Wellsin kanssa. Uskonto ei kiinnostanut Arthuria, eivätkä kirkot, joissa hän kävi, tehneet häneen vaikutusta.  Lopulta hänelle kerrottiin Jeesuksen Kristuksen kirkosta, ja hän osallistui kokoukseen isänsä kanssa. Arthur kiinnostui evankeliumista, ja pian sen jälkeen hänet kastettiin äitinsä ja siskonsa kanssa.  Hänen isänsä ei kuitenkaan ollut enää kiinnostunut evankeliumin sanomasta, ja jotkut hänen veljistään vainosivat häntä johtuen hänen päätöksestään liittyä kirkkoon. Viikko kasteensa jälkeen eli 1. marraskuuta 1880 Arthur kutsuttiin seurakunnan kirjuriksi.

Arthur alkoi saarnata evankeliumia ystävälleen Johnille, joka oli aluksi vastentahtoinen mutta sai lopulta oman todistuksensa ja kastettiin. Nämä kaksi miestä olivat hyviä ystäviä, ja 14-vuotiaina he päättivät opetella Pitmanin pikakirjoitusta. He ajattelivat, että siitä voisi olla heille apua. Niin nämä kaksi poikaa viettivät iltansa opiskellen sitä kirjasta. He vaihtoivat kirjaa joka päivä, jotta he voisivat lukea sitä vuorotellen. Tämä taito osoittautui korvaamattomaksi Arthurin myöhemmissä etenemisissä.

Puolitoista vuotta myöhemmin Nottinghamissa järjestettiin traktaattiseura, ja myöhemmin samana vuonna Arthurista tuli neuvonantaja seurakunnan johtokuntaan ja traktaattiseuran puheenjohtaja.  Eri puolilla Britannian lähetyskenttää perustettiin eri aikoina traktaattiseuroja, joiden tarkoituksena oli levittää kirjoitettua sanaa uudella tarmolla.  Jäsenet ja lähetyssaarnaajat jakoivat pieniä lehtisiä herättääkseen kiinnostusta kirkkoa kohtaan ja auttaakseen lähetyssaarnaajia löytämään ihmisiä opetettavaksi. Vuoden 1882 lopussa perustettiin ensimmäinen Nuorten Miesten Valistuskerho Nottinghamiin ja Arthurista tuli neuvonantaja muiden tehtäviensä lisäksi. 

Arthur vapautettiin tehtävistään muutama kuukausi myöhemmin, kun huhtikuussa 1883 hän sekä hänen äitinsä ja kaksi siskoaan lähtivät Liverpoolista Utahiin. Hänen isänsä salli osan perheestä muuttaa, mutta isä itse oli menettänyt kaiken kiinnostuksensa kirkkoon ja aikoi jäädä Nottinghamiin. Arthur oli 18-vuotias, kun Winterit saapuivat Utahiin. Valitettavasti olosuhteet olivat vaikeat, ja hän oli useita kuukausia vailla työtä. Elokuussa 1883 Arthur osti viimeisellä neljännesdollarillaan osteripurkin perheelleen. Ainakin he saisivat viimeisillä rahoillaan maukasta herkkua. Samana iltana Arthur sai kuulla, että seuraavana päivänä hänen piti ilmoittautua kirkon toimistoon. Arthur palkattiin kirkon hallintovirkailijoiden juoksupojaksi, ja vain reilu viikko myöhemmin hänestä tuli kirkon toimittaja vuoteen 1907 asti.  Tämä nuori mies tunsi jokaisen profeetan henkilökohtaisesti Wilford Woodruffista Heber J. Grantiin, ja hän oli kirkon virallinen pikakirjoittaja. 

Työnsä kautta Arthurilla oli etuoikeus matkustaa eri puolilla kirkkoa ja olla läsnä merkittävissä tapahtumissa. Arthur oli presidentti Lorenzo Snow’n mukana, kun tämä piti kuuluisan puheensa kymmenyksistä St. Georgen kaupungissa Utahissa toukokuussa 1899.  Vuonna 1902 hänestä tuli kirkon kouluneuvottelukunnan sihteeri.  Vuonna 1905 Arthur matkusti presidentti Joseph F. Smithin kanssa Sharoniin Vermontiin, jossa paljastettiin muistomerkki profeetta Joseph Smithin syntymän kunniaksi.  Hän osallistui myös Havaijin temppelin vihkimiseen vuonna 1919.  Toisinaan Arthur puhui kirkon viikoittaisessa radiolähetyksessä ja piti puheita tabernaakkelissa.  Kenties merkittävin tapahtuma, jossa Arthur oli mukana, oli Suolajärven temppelin vihkiminen, jossa hän oli virallinen toimittaja.

Arthur oli keksintöjen etulinjassa kirkossa. Vuonna 1897 hän auttoi presidentti Wilford Woodruffia tallentamaan todistuksensa ”puhekoneella”. Arthur oli myös ensimmäinen, joka käytti kirjoituskonetta ja puhelinta kirkon toimistossa.

Vuonna 1930 Arthurin tehtäväksi annettiin kiertää kirkkoa Euroopassa vanhan ystävänsä John Wellsin kanssa, joka siihen aikaan oli toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa.  Nämä kaksi miestä kiersivät Ranskassa, Englannissa, Saksassa, Itävallassa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa ja Tšekkoslovakiassa tavaten jäseniä, tarkastaen aikakirjoja ja keräten havaintoja eri maiden olosuhteista.  Yhdessä he innoittivat pyhiä ja puhuivat heille käyttäen henkilökohtaisia kääntymyskertomuksiaan todisteena siitä hyvästä, mitä voi tulla, kun toimii uskossa ja on kuuliainen Jumalan käskyille.

Vasemmalta oikealle: Euroopan lähetysjohtaja John A. Widtsoe, Sveitsin ja Saksan lähetysjohtaja Fred Tadje, piispa John Wells, toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa, sisar Becky Almond Salt Lake Citystä Utahista Yhdysvalloista, sisar Leah D. Widtsoe, Euroopan lähetyskentän Apuyhdistyksen johtaja, vanhin Arthur Winter ensimmäisen presidenttikunnan toimistosta.
Vasemmalta oikealle: Euroopan lähetysjohtaja John A. Widtsoe, Sveitsin ja Saksan lähetysjohtaja Fred Tadje, piispa John Wells, toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa, sisar Becky Almond Salt Lake Citystä Utahista Yhdysvalloista, sisar Leah D. Widtsoe, Euroopan lähetyskentän Apuyhdistyksen johtaja, vanhin Arthur Winter ensimmäisen presidenttikunnan toimistosta.

Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1937, vieraillessaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa Britannian lähetyskentän satavuotisjuhlassa hän lausui jälleen todistuksensa:

Todistukseni teille, veljeni ja sisareni, on, että tämä on Herran työtä. Tämä on tosi kirkko, ja tulee aika, jolloin kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa saavat tietää, että tämä on todellakin Kristuksen kirkko. Se ei ole Joseph Smithin kirkko, se ei ole Brigham Youngin kirkko. Se ei ole amerikkalainen kirkko, se ei ole brittiläinen kirkko. Se on maailmanlaajuinen kirkko. Se on Jumalan kirkko.

Hänen todistuksensa jälkeen presidentti J. Reuben Clark ensimmäisestä presidenttikunnasta puhui ja osoitti kunnioitusta Arthurille:

Haluaisin sanoa jotakin veli Winteristä, joka on juuri puhunut teille. Hän on ollut yksi Britannian suurista lahjoista kirkon työlle. Hän on puhunut kahdesta edellytyksestä, ja tässä merkitys on hieman erilainen, vaikka se ehkä liittyykin kuuliaisuuteen, mutta haluaisin sanoa, että veli Winter on ollut erinomainen uskollisuudessaan. – – Ketään kuningasta ei ole koskaan palveltu uskollisemmin tai lojaalimmin jopa kuolemaan asti kuin veli Winter on osoittanut kirkon auktoriteeteille, joiden kanssa hän on työskennellyt.

Arthur kuoli kolme vuotta myöhemmin vuonna 1940 oltuaan 57 vuotta kirkon palveluksessa. Hän aloitti vaatimattomista lähtökohdista ja loi tuottavan ja menestyksekkään uran, joka on lähes vertaansa vailla kirkossa.  Hän istui huomattavien liikeyritysten ja Brigham Youngin yliopiston neuvottelukunnissa, tallensi profeettojen puheita ja oli mukana joissakin kirkon historian merkittävimmissä tapahtumissa 1800- ja 1900-luvuilla.

Kirkon varhaisista ajoista nykyaikaan myöhempien aikojen pyhät ovat antaneet aikaansa, kykyjään ja taitojaan kirkon työhön Euroopassa. Jos sinulla on lisää tietoa Arthur Winteristä tai jonkun kirkon jäsenen panoksesta ja henkilökohtaisesta kokemuksesta, joka kiinnostaisi muita Euroopan vyöhykkeellä, lähetä tietosi tai kertomuksesi osoitteeseen euachurchhist@churchofjesuschrist.org