Minua on aina koskettanut Mormonin kirjan kertomus Vapahtajan ilmestymisestä ihmisille Amerikan mantereella sen jälkeen kun Hän oli noussut ylös kuolleista itäisellä pallonpuoliskolla. Hän opetti heille sovituksen merkityksestä Jumalan suunnitelmassa, käskyjen tuomista siunauksista sekä liittojen ja toimitusten tärkeydestä. Hän palveli heitä hengellisesti – yhtä kerrallaan.1
Herra oli heidän luonaan vain muutaman päivän, mutta Hänen käyntinsä vaikutus tuntui yli kahden vuosisadan ajan. ”Eikä heidän keskuudessaan ollut mitään riitoja eikä kiistoja, ja jokainen kohteli oikeudenmukaisesti toinen toistaan. Ja kaikki oli heille yhteistä heidän keskuudessaan; sen tähden ei ollut rikkaita eikä köyhiä, ei orjia eikä vapaita, vaan heidät kaikki oli tehty vapaiksi ja osallisiksi taivaallisesta lahjasta. – – Eikä totisesti voinut olla onnellisempaa kansaa kaikkien niiden kansojen joukossa, jotka Jumalan käsi oli luonut. Ei ollut rosvoja eikä murhaajia, eikä ollut lamanilaisia eikä mitään -laisia, vaan he olivat yhtä, Kristuksen lapsia ja Jumalan valtakunnan perillisiä. Ja kuinka siunattuja he olivatkaan! Sillä Herra siunasi heitä kaikissa heidän tekemisissään.”2
Mikä pystyi saamaan aikaan tämän muutoksen ja näin pitkäkestoiset vaikutukset? Vastaus on yksinkertainen ja silti syvällinen. Herran opetukset ja Hänen evankeliuminsa painuivat heidän sydämiinsä, he hylkäsivät luonnollisen ihmisen ja heistä tuli Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Herran nimi oli kirjoitettuna heidän sydämiinsä3, ja he omaksuivat Siionin kansan hengen, aivan kuten Henokin päivinä.
Valitettavasti me elämme maailmassa, joka ylistää individualismia ja jossa riitelyä ja jyrkän mielipiteen omaamista pidetään virkistävänä. Edes me kirkon jäsenet emme ole aina immuuneja tälle kehitykselle. Varsinkin pandemia on tuonut seurakunnillemme ja perheillemme erityisiä haasteita. Joissakin tapauksissa olemme alkaneet määritellä itseämme erilaisuutemme perusteella, aivan kuten Mormonin kirjan ihmiset, ja olemme luoneet omia -laisiamme. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ja Siionin henki auttavat meitä voittamaan nämä erimielisyydet.
”Siion on Siion sen kansalaisten luonteen, ominaisuuksien ja uskollisuuden vuoksi. Muistakaa, että ’Herra kutsui kansaansa Siioniksi, koska sillä oli yksi sydän ja yksi mieli ja se asui vanhurskaudessa; eikä sen keskuudessa ollut köyhiä’4. Jos aiomme perustaa Siionin koteihimme, seurakuntiimme ja vaarnoihimme, meidän on kohottava tälle tasolle. – – Emme voi odottaa näin tapahtuvan vasta sitten, kun Siion tulee – Siion tulee vasta sitten, kun näin tapahtuu.”5
Mitä tämä siis merkitsee minulle käytännön tasolla? Mistä aloitan, jos haluan voittaa erimielisyydet ja edistää ykseyttä?
Vuonna 1872 profeetta Brigham Young antoi pyhille tärkeän muistutuksen, joka on nykyään luultavasti ajankohtaisempi kuin koskaan. Hän sanoi: ”Pysähtykää! Odottakaa! Kun aamulla nousette, niin ennen kuin sallitte suupalaakaan itsellenne, – – kumartukaa Herran eteen, pyytäkää Häntä antamaan teidän syntinne anteeksi ja suojelemaan teitä päivän kuluessa, varjelemaan teitä kiusauksilta ja kaikelta pahalta, ohjaamaan askeleenne oikeaan, jotta voisitte sinä päivänä tehdä jotakin, mikä olisi hyödyksi Jumalan valtakunnalle maan päällä. Onko teillä aikaa tähän?”6
Myönteinen muutos alkaa meistä jokaisesta ja halustamme antaa henkilökohtainen panoksemme, olla yhtä sydämeltämme ja mieleltämme, elää vanhurskaudessa ja huolehtia tunnollisesti köyhistä ja apua tarvitsevista. Tärkeintä on tehdä Herra liittolaiseksemme tässä kaikessa vahvistamalla uskoa, toivoa ja rakkautta. ”Siion perustettiin ja se kukoisti, koska sen kansalaiset elivät Jumalan innoittamaa elämää ja tekivät Jumalan innoittamaa työtä. Siion ei tule lahjana, vaan siitä syystä, että hyveellinen liittokansa kokoontuu yhteen ja rakentaa sen.”7
1. Luvusta 3. Nefi 11 eteenpäin.
2. 4. Nefi 1:2–3, 16–18.
3. Moosia 5:12.
4. Moos. 7.18.
5. D. Todd Christofferson, ”Tulkaa Siioniin”, yleiskonferenssi, lokakuu 2008.
6. Keith B. McMullin, ”Saavu Siioniin, oi saavu”, yleiskonferenssi, lokakuu 2002.
7. Keith B. McMullin, ”Saavu Siioniin, oi saavu”, yleiskonferenssi, lokakuu 2002.