Vyöhykkeen johtohenkilön sanoma
Vanhin Joaquim J. Moreira, Portugali
vyöhykeseitsenkymmen
”Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan.”1 Se, että syntyy Jumalasta, on ainutlaatuinen, henkilökohtainen ja unohtumaton kokemus, jonka avulla voimme voittaa elämämme haasteet.
Ensimmäinen tapaamisemme lähetyssaarnaajien kanssa on aina hetki, jota emme koskaan unohda, aivan yhtä suuressa määrin kuin se, kun saimme ensimmäisen hengellisen kokemuksen pyrkiessämme saamaan todistuksemme. Näinä ylevinä hetkinä on kuin ”nukkuva tomumajamme”2 saisi uuden elämän, ja me tunnemme sieraimissamme ”elämän henkäyksen”3 ja synnymmen uudesti.
Niin tapahtui 15-vuotiaalle Telma Silvalle, joka kuuluu Seixalin seurakuntaan Setúbalin vaarnassa Portugalissa. Vaikka hän ei ollut kirkon jäsen, hän osallistui aamuseminaariin ja sai halun mennä kasteelle sen rakkauden vuoksi, jota hän tunsi jäsenten keskuudessa.
Yhdessä vaiheessa Setúbalin vaarna haastoi nuoret osallistumaan temppelimatkalle Madridin temppeliin huhtikuussa 2016.
Telma oli surullinen, koska hän ei voisi lähteä matkalle temppeliin seminaariluokkansa kanssa, sillä hän ei ollut kirkon jäsen. Niinpä hän päätti panna uskonsa Jeesukseen Kristukseen koetteelle ja teki päätöksen mennä kasteelle. Se ei kuitenkaan riittänyt. Temppeliin lähteminen merkitsi sitä, että hän alkoi myös tutustua esivanhempiinsa, jotta hän voisi olla mukana toimituksissa heidän puolestaan kastealtaan vesissä.
Telma sekä syntyi uudesti että myös seminaariin osallistumisensa johdosta oppi tietämään, miten hän voisi vaikuttaa suvussaan viemällä esivanhempiensa nimiä temppeliin, jotta hekin voisivat saada uudestisyntymisen kokemuksen, loistavan hengellisen kokemuksen.
”Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään.”4 Rakkautemme Jumalaa kohtaan näkyy myös siinä, että me rakastamme kaikkia Hänen lapsiaan – niitä, jotka ovat keskuudessamme, niitä, jotka eivät ole vielä syntyneet, ja niitä, jotka ovat jo kuolleet.
Yksi suurimmista rakkautta osoittavista teoista on, että teemme jotakin sellaisen ihmisen puolesta, joka ei voi tehdä sitä itse.
Ylevin rakkauden osoitus, mitä tämän maan päällä on tehty, oli Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovitusuhri. Hänen sovituksensa ansiosta me voimme saada syntiemme anteeksiannon, jota me emme voisi saavuttaa itse.
Samalla tavoin esivanhempamme eivät voisi asua Jumalan luona, elleivät he saa ensin pelastuksen toimituksia.
Esivanhempamme elävät hyvin erityisissä olosuhteissa, sillä ”kuollessamme henkemme menee henkimaailmaan. Kuolema ei muuta persoonallisuuttamme eikä haluamme hyvään tai pahaan. – – Evankeliumia saarnataan henkimaailmassa niille, jotka eivät olleet kuuliaisia evankeliumin opetuksille tai joilla ei ollut mahdollisuutta kuulla siitä heidän ollessaan maan päällä.”5
Profeetta Obadja on profetoinut, että ”Siionin vuorella” tulee olemaan pelastajia6. Me voimme sovittaa itsemme tähän yhteyteen tuomalla pelastuksen niille, jotka haluvat sitä mutta eivät voi saada sitä itse.
Yksi hyvistä asioista, jonka me voimme saada tekemällä työtä esivanhempiemme puolesta, on rakkaus, sillä se on ylevän rakkauden teko, ja ellei ”ihmisillä ole rakkautta, he eivät voi periä sitä sijaa, jonka sinä olet valmistanut Isäsi huoneisiin”7.
”Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä ’rakkaus peittää paljotkin synnit’.”8
Mikä siunaus onkaan, että voimme oppia rakastamaan sillä tavoin niitä, joita emme henkilökohtaisesti tunne mutta jotka ovat luonamme, kun tarvitsemme apua, sillä he ovat kuin suojelusenkeleitä, jotka rukoilevat puolestamme, ovat huolissaan meistä ja haluavat meidän tekevän parhaamme.
Rakastakaamme, että meitä rakastettaisiin, palvelkaamme, että meitä palveltaisiin, ja siunatkaamme, jotta tulisimme siunatuiksi.
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen.
1. Joh. 5:1.
Ks. OL 138:17.
1. Moos. 2:7.
1. Joh. 5:2.
Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 53.
Ks. Ob. 21, vuoden 1933 raamatunkäännös.
Et. 12:34.
1. Piet. 4:8.