Viideskymmenes Festinord pyörähti käyntiin maanantaina 25. heinäkuuta Tukholmassa ja kesti saman viikon lauantaihin asti. ”Juhlaan pohjoisessa” osallistui nuoria naimattomia aikuisia (18–30-vuotiaita) Pohjoismaista sekä ympäri maailmaa aina Ecuadorista ja Australiasta asti. Juhlavuoden kunniaksi konferenssia oli pidennetty noin päivällä, ja juhlaväkeä riitti. Yli 800 hengen joukossa saattoi hukata tutun näkyvistään päiväksi pariksi, mutta ei huolta, Festinord oli täynnä uusia ja vanhoja ystäviä.
Minuun teki Festinordissa vaikutuksen ihmisten halu auttaa ja olla ystävällisiä. Meitä osanottajia palveli suuri joukko lähetyssaarnaaja-aviopareja, jotka huolehtivat ruokailuista. Paikalliset järjestäjät olivat nähneet paljon vaivaa kaiken organisoimiseen. Myös eri maista tulleet valvojat olivat heti apuna, kun tarvittiin kipsiä jalkaan tai puhtaita astioita ruokailuun. Tämän lisäksi itse osallistujat tekivät monia pieniä palvelutekoja, joita oli ihana katsoa. Näin esimerkiksi yhden osallistujan menevän istumaan yksikseen syövän tytön viereen, toisen tarjoutuvan ottamaan kuvia vieressä olevasta pöytäseurueesta, kolmannen letittämässä muille hiuksia oman laittautumisensa kustannuksella ja neljännen tarjoamassa kyydin satamaan Festinordin päätteeksi. Tällainen yhdessä tekeminen ja itsensä unohtaminen sai aikaan ilmapiirin, jossa kaikilla voi olla hyvä olla.
Erityistä Festinordissa oli sijainti Tukholman temppelin läheisyydessä. Temppeliin järjestettiin bussikyytejä, ja monet osallistuivat toimituksiin esivanhempiensa puolesta. Bussimatkalla vieressäni istunut tyttö antoi minulle oman esiäitinsä nimen, ja koin itseni hyvin etuoikeutetuksi voidessani näin palvella aivan erityisellä tavalla. Temppelissä oli innoittavaa nähdä nuorten aikuisten hiljentyvän nöyrästi rukoilemaan taivaallista Isää iloisen reippaiden tanssi- ja urheilutoimintojen vastapainona.
Festinordin aikana opin, että meitä ihmisiä ei rajoita muu kuin oma itsemme. Saatamme ajatella, että emme ole kaikkea mitä haluaisimme. Se on kuitenkin vain oma mielikuvamme. Ennen Festinordia serkkuni pyysi minua listaamaan kaikki epäilykset ja pelot, joita minulla tavallisesti on, ja sitten kääntämään ne positiivisiksi seuraavasti: ”Minun täytyy olla jotain, jotta ihmiset pitäisivät minusta. –> Olen rakastettu juuri sen takia, kuka olen.” Tämän jälkeen hän ehdotti, että äänittäisin kaikki positiiviset ajatukset ja kuuntelisin ne läpi joka aamu herätessäni. Innokkaana testaajana päätin tehdä niin, vaikka se tuntuikin vähän hassulta. Viikon mittaan huomasin, että positiivisilla ajatuksilla ja sanoilla oli suuri voima. Se auttoi minua näkemään paremmin itseni ja muut taivaallisen Isän silmin. Festinord tarjosi hienon tilaisuuden kokeilla tätä, varsinkin kun siellä sai olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka halusivat lähimmäistensä parasta. Yhdessä voi tehdä paljon hyvää. Tiedän, että kun muutamme odotuksiamme ja uskomme onnistuvamme, taivaan Isän avulla kaikki on mahdollista.