Hengellinen kokemus

Hengellinen kokemus

Minun hengellinen kokemukseni liittyy 
Ensimmäisen Pietarin kirjeen luvun 3 jakeisiin 18 ja 19: 
”Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.”

Vuosien mittaan olen tullut yhä selvemmin ymmärtämään ja
 tuntemaan, että kun minut kastettiin täällä Turussa lauantaina 5. elokuuta 1967, henkimaailmassa, tarkemmin sanoen henkivankilassa, 
riemuittiin. Olinhan ensimmäinen Myöhempien Aikojen Pyhien
Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon kastettu jäsen suvussani ja sen 
vuoksi siinä vaiheessa ainoa, joka saattoi tuoda vapautuksen
 henkivankilassa odottaville edesmenneille esivanhemmilleni ja 
sukulaisilleni.

Vain muutama päivä kasteeni jälkeen näin unen, jossa seisoin
 ikkunani ääressä katsellen kirkkaan siniselle taivaalle. Vähitellen
 taivas täyttyi pienistä passikuvan kaltaisista miesten ja naisten
 kuvista muodostaen esivanhempien taulun kaltaisen
 kuvion. Tätä katsellessani havaitsin kuvien henkilöiden 
elävän, ja he kaikki kääntyivät kukin paikallaan ja katsoivat suoraan 
minuun. Voin vieläkin mielessäni nähdä heidät ja tuntea heidän
 odottavan katseensa vaikutuksen sydämessäni.

Tämä hengellinen unikokemus on kirkkaana seurannut minua siitä
 hetkestä lähtien, ja se on vaikuttanut valintoihini halki vuosien aina
 tähän päivään asti. Tämä hengellinen kokemukseni on auttanut
 minua yhdessä patriarkallisen siunauksen lupausten ja
 kehotusten kanssa erityisesti temppelissä käydessäni tuntemaan
 lukemattomien, niin omaisten kuin tuntemattomienkin, henkien
 kiitollisuuden heidän puolestaan ja heidän hyväkseen tekemästäni
 työstä.

Olemme usein sisarten kanssa kyynelsilmin poistuneet esitoimituksista niihin kuuluvien ihanien lupausten ja 
läsnä olevien henkien tunteman ja välittämän kiitollisuuden vuoksi.

En voi koskaan kyllin kiittää taivaallista Isääni Hänen 
ohjauksestaan elämässäni ja palautetun evankeliumin sekä 
palautetun Jeesuksen Kristuksen kirkon ihmeistä ja siunauksista. Suurimpia niistä ovat Vapahtajamme sovituksen ulottaminen koskemaan myös kuolleita ja temppeleiden rakentaminen ympäri maailmaa,
 niin että mahdollisimman monilla meistä kastetuista olisi tilaisuus
 mennä Herran huoneeseen. Siellä voimme iloita Hänen Hengestään ja 
yhdessä Hänen kanssaan palvella ennen meitä kuolleita
 Jumalan poikia ja tyttäriä, jotka odottavat pääsyä vapauteen, valoon 
ja kirkkauteen, Isän kasvojen eteen elääkseen, niin kuin Jumala elää, kuten kohdassa 1. Piet. 4:6 sanotaan: ”Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset.”

Tästä todistan kiitollisena Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
 nimessä. Aamen.

Tämä hengellinen kokemus esitettiin kirkon historia -aiheisessa kokouksessa Turussa
 29. toukokuuta 2016.

Tämä hengellinen kokemus esitettiin kirkon historia -aiheisessa kokouksessa Turussa
 29. toukokuuta 2016.