Millaisen perheen muodostavat analyytikko, nörtti, tulisielu, outolintu ja ilopilleri? Täyttyvätkö päivät tietoteknisten pulmien pähkäilemisestä vai hihitteleekö koko porukka aamusta iltaan kummallisille vitseille? Entä miten kyseisen joukon arjessa näkyy se, että he ovat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä?
Annetaan oululaisen Voutilaisen perheen kertoa itse.
Miten kuvailisitte toisianne?
Riikka: ”Olemme luovasti hulluja ja arkemme on sopivaa kaaosta lasten ehdoilla. Jouko on perheemme teknologianörtti, kotimme tekninen tukihenkilö. Hänen toinen intohimonsa ovat videopelit, erityisesti niiden kehittäminen, mitä hän myös opiskelee ja minkä parissa hän tekee työtään. Jouko on kaikin puolin mukava ja urheilullinenkin mies. Erityisesti erilaiset kamppailulajit ja lenkkeily ovat hänelle mieluisia lajeja.”
Jouko: ”Riikka on hyvällä tavalla outolintu. Luotan hänen vaistoonsa ja intuitioonsa. Riikka ymmärtää asioiden todellisen laidan ilman, että hänen tarvitsee suureellisesti argumentoida kantansa puolesta. Olen oppinut, että monet riidat voi välttää sillä, että ainakin kokeillaan ensin tehdä asiat siten, mikä Riikasta tuntuu oikealta. Hänellä on hengelliset anturat niin hyvin pystyssä, että olemme uskaltaneet tehdä niiden viitoittamana isojakin päätöksiä kuten muuttaa maasta toiseen. Meistä toinen on siis idealisti ja toinen luottaa enemmän konkretiaan, mutta väitän, että toimivassa perheessä tarvitaan kumpaakin piirrettä.”
Miten kuvailisitte lapsianne?
Riikka: ”Pojistamme nuorin, yksivuotias William, on kovaääninen koko perheelle iloa tuova tapaus, aina hymy naamalla. Hän tasapainottaa meitä muita. Neljävuotiaalla Samuelilla taas on kaikessa tekemisessään aina taustalla jokin teema. Jos hän innostuu esimerkiksi jostakin pelistä, hän saattaa laulaa pelin tunnusmusiikkia taustamusiikkinaan liikkuessaan paikasta toiseen. Hän on myös hyvin temperamenttinen ja hänelle on tärkeää, että asiat tehdään täsmälleen eikä melkein hänelle tutuksi tulleella tavalla.”
Riikka: ”Esikoisemme, nyt seitsemänvuotias Benjamin on mietteliäs analyytikko. Hän käy esikoulua ja on juuri oppimassa lukemaan. Hän opettelee innolla myös matematiikkaa ja rakentaa paljon legoilla. Sääntöjen seuraaminen on Benjaminille erityisen tärkeää, mistä kertoo hyvin hänen vastauksensa esikoulussa esitettyyn kysymykseen siitä, missä asiassa hän haluaisi oppia paremmaksi. Benjaminin mukaan hän haluaa oppia tottelemaan paremmin.”
Miksi olette solmineet temppeliavioliiton?
Jouko: ”Kirkon jäsenille, varsinkin nuorille, temppeliavioliitto tuntuu olevan jotakin, mitä opitaan pienestä pitäen tavoittelemaan. Se on siis paljolti kulttuurinen juttu. Meidänkin tapauksessamme kaikki lähti alun perin puhtaasti ihastuksesta. Ihastuimme toisiimme ja halusimme naimisiin. Nyt syyt avioliittoomme ovat kuitenkin aivan jotakin muuta. Ensinnäkin meillä on nyt lapsia, joiden kasvattaminen sellaisiksi, kuin heistä on määrä tulla, on meidän velvollisuutemme. Lisäksi meillä on yhteneväiset loppunäkymät eli pitkän ajan tavoitteemme ovat samansuuntaiset. Emme olisi enää yhdessä, jos emme uskoisi, että avioliittomme ja perheemme ovat Jumalan tahdon mukaisia asioista ja että niissä on kysymys jostakin meitä itseämme isommasta. Olemme päässeet lähemmäksi Jumalaa, kun olemme olleet yhdessä ja uskon, että juuri se on avioliiton tarkoitus. Koen, että avioliiton kautta saatavilla oleva Henki ja siunaukset ovat jotakin, jota ei voi saada elämällä yksin. Omalta kohdaltani tiedän, etteivät esimerkiksi rukoukseni voisi olla yhtä voimallisia kuin ne ovat nyt, kun rukoilemme perheenä.”
Riikka: ”Avioliittomme alku ei todellakaan ollut helppo. Eroaminenkaan ei ollut kaukana. Avioliiton katsominen iankaikkisesta näkökulmasta auttoi kuitenkin näkemään maallisten ongelmien läpi. Kun keskittyy temppeliavioliittoon, kykenee näkemään elämässä olennaisen.”
Jouko: ”Ja kun alkaa käytännössä seurata olennaiseksi havaitsemiaan asioita, arkinen elämä helpottuu.”
Millaista apua perheellenne on temppeliavioliitostanne ja siitä, että perheenne jäsenet uskovat Kristukseen?
Riikka: ”Lapsiin liittyvistä asioista voisi mainita esimerkiksi sovintopenkin. Jos lapsille tulee riitaa, se selvitetään istumalla sovintopenkissä. Siitä ei ole lupa nousta ennen kuin suostuu myöntämään oman osuutensa riidassa ja pyytämään anteeksi. Lisäksi pidämme perherukoukset joka päivä ja luemme perheenä pyhiä kirjoituksia. Luotamme täydellisesti siihen, että kyseisiä asioita tekemällä saamme osaksemme suojaa, jota muuten emme saisi.”
Jouko: ”Myös pappeuden siunaukset ovat keskeisellä sijalla perheessämme. Olemme saaneet ystäväperheeltämme rohkaisua antaa ja vastaanottaa niitä usein. On olennaista pyytää siunausta tilanteeseen tai asiaan, jonka voi selkeästi yksilöidä, koska vain tarkasti määriteltyyn pulmaan on mahdollista saada tarkasti määritelty siunaus. Perheemme on saanut pappeuden siunauksien kautta vastauksia esimerkiksi lastenhoitoon ja rahahuoliin liittyen. Olemme huomanneet, että mitä enemmän pappeuden siunauksissa annettujen kehotusten ja ohjeiden mukaan elää, sitä enemmän niissä luvattuja siunauksia elämässä ilmenee.”
Miten Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko tukee perhettänne?
Jouko: ”Kirkon kautta perheillä on mahdollisuus saada vaikka minkälaista tukea, myös taloudellista. Juuri sitä vartenhan kirkko-organisaatio on olemassa. Itse koen kuitenkin ongelmalliseksi, jos tukea täytyy mennä pyytämällä pyytämään. Se on varsinkin meille suomalaisille vaikeaa. Paras aika hakea ja antaa apua olisi jo siinä vaiheessa, kun perhe ei ole vielä kovin syvässä kuopassa ongelmiensa kanssa. Kirkon johtajien olisi hyvä muistaa tämä.
Jouko: ”Itselleni avun pyytämisestä ja saamisesta on usein jäänyt päällimmäiseksi tunteeksi kiitollisuus. Kokemus siitä, että olen saanut jotain, joten haluan myös antaa takaisin päin. Avun pyytämistä kirkolta ei pitäisi joutua häpeämään. Sellainen heikentää omanarvontuntoa.”
Riikka: ”Tietysti kirkko tukee perhettämme myös siten, että voimme osallistua sen järjestämiin kokouksiin sunnuntaisin. Toisinaan kirkkoon lähteminen pienten lasten kanssa tuntuu todella vaikealta ja tekisi vain mieli jäädä kotiin, mutta kirkkoon meneminen palkitsee aina. Aivan joka kerta kirkossa tulee kohottunut olo. Sen avulla jaksaa seuraavan viikon. Kirkko tukee meitä lisäksi kotikäyntisisarten välityksellä sekä esimerkiksi järjestelmällä toimintapäiviä Alkeisyhdistyksen lapsille.”
Miten pidätte kiinni henkilökohtaisesta todistuksestanne?
Riikka: ”Lukemalla pyhiä kirjoituksia ja pitämällä henkilökohtaiset rukoukseni joka ikinen päivä. Oli mikä oli, niistä pidän kiinni. Opin kyseisten asioiden tärkeyden kantapään kautta neljä vuotta sitten, jolloin havahduin omista kurjista ajatuksistani ja tajusin, etten ollut lukenut pyhiä kirjoituksia pitkään aikaan. Lukemisen aloittaminen ei tuntunut hyvältä, mutta tein siitä itselleni rutiinin. Kuukauden jälkeen aloin jälleen kokea yhteyttä Jumalaan. Aluksi tosin sekään ei tuntunut erityisen mukavalta, koska ymmärsin joutuvani tekemään parannusta. Parannuksen tekeminen on kuitenkin olennaisen tärkeä asia, koska muuten emme voi tulla lähemmäksi Jumalaa. Toisaalta parannusta ei voi eikä edes ymmärrä tehdä, jos ei lue pyhiä kirjoituksia ja muuten pidä huolta siitä, että pysyy lähellä Jumalaa.”
Jouko: ”Mitä järkeä on olla kirkon jäsen, jos ei ota siitä irti kaikkea saatavissa olevaa hyötyä? Elämä kirkon jäsenenä voi olla vaikeata, joten miksi olla jäsen ilman, että saa jäsenyydestään hengellistä voimaa. Meille on annettu mahdollisuus pukea yllemme Jumalan haarniska (ks. Ef. 6:11), mutta se vaatii aktiivista otetta. Pyhissä kirjoituksissa meille annetaan valtavan suuria lupauksia, joita emme kuitenkaan usein uskalla lähteä tavoittelemaan. Saatamme siis asettaa itsellemme rajoja omalla epäuskollamme. Jos taas annamme uskollemme tilaa, jos todella uskomme Kristukseen, edes sinapinsiemenen (ks. Matt. 13:31–32) verran, mikään ei ole mahdotonta.”
Mikä on parasta perheessänne?
Riikka: ”Ihanat vauvamiehemme eli poikamme.”
Jouko: ”Rauhalliset hetket kotona, kun olemme sakramenttikokouksen jälkeen kaikki yhdessä Pyhän Hengen vaikutuksen alaisina. On ihmeellistä tuntea sellaista yhdessä olemisen tunnetta ja nähdä, kuinka ihmiset tekevät asioita yhdessä.”