Joka vuosi, kun juhlimme joulua, alamme ajatella lahjoja. Jotkut odottavat innoissaan, mitä he voivat antaa ja kuinka he voisivat yllättää jonkun toisen. Toisille tämä vuosittainen perinne merkitsee pikemminkin stressaavaa tehtävää. Omassa perheessäni vaimollani on antamisen ilo verissä, kun taas minä olen se, jolla on yleensä vaikeuksia löytää jotakin merkityksellistä ja arvokasta. Olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Vaikka siihen vaikuttavat monet tekijät kuten erilaiset persoonallisuudet ja mieltymykset, esitän yhtä mittaria, joka voisi auttaa meitä kaikkia ymmärtämään, milloin jokin lahja on merkityksellinen sekä sen antajalle että saajalle.
Vapahtaja opetti: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni.”[1] Johannes kirjoitti: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”[2] Me tiedämme, että kaikkein suurin ja kallisarvoisin lahja ikinä on sekä Isän että Pojan antama Jeesuksen Kristuksen sovituksen lahja. Heidän lahjansa ansiosta kuolemalla ei ole pistintä eikä haudalla ole voittoa[3]. Kristuksen sovituksen ansiosta lunastus, iankaikkinen pelastus ja korotus ovat koko ihmiskunnan ulottuvilla – kaikkien, jotka vain haluavat.[4]
Nämä lahjat kiehtovat meitä kaikkia niiden iankaikkisen henkilökohtaisen arvon vuoksi. Silti tieto siitä, että ne on annettu aidosta, jumalallisesta rakkaudesta, on kaiken käsityskyvyn ulkopuolella. Ajatelkaa tätä: Vapahtaja rakastaa sinua niin paljon, että Hän todella antoi henkensä vuoksesi. Taivaallinen Isäsi rakastaa sinua niin paljon, että Hän antoi auliisti Ainosyntyisen Poikansa vuoksesi. Kun alamme käsittää näitä voimallisia totuuksia, tuo sama rakkaus täyttää meidän sydämemme niin, että haluamme laulaa syvästi kiitollisina:
Oi Jeesuksen laupeus, mi mua varjoaa, Oi armoa suurta, mink aina Hän tarjoaa. Hän kärsi mun vuokseni ristiä kantaen Hän vertansa vuodatti henkensä antaen. Oi armon suuruutta, ett on Hän henkensä mun vuoksein antanut! Oi armon suuruutta, armon suuruutta![5]
Tietäen, kuinka tahditon, kapinoiva ja ylpeä voin toisinaan olla, minua hämmästyttää, että Jumala silti tuntee sellaista armoa, rakkautta ja omistautumista minua kohtaan. Kuinka voin siis osoittaa kiitollisuuteni Häntä kohtaan?
Ensinnäkin, ottakaamme lahja vastaan tietoisesti: ”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hänelle suodaan lahja eikä hän ota lahjaa vastaan? Katso, hän ei riemuitse siitä, mikä hänelle annetaan, eikä riemuitse siitä, joka on lahjan antaja.”[6] Me otamme lahjan vastaan ja hyväksymme sen antajan osoittamalla kiitollisuutemme ilolla ja rakkaudella. ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä”[7], Vapahtaja käski. Ja ”jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni”.[8]
Toiseksi, ottakaamme oppia Vapahtajastamme. Meidän ilomme Hänen käsittämättömästä lahjastaan moninkertaistuu, kun jaamme sen muiden kanssa rakastaen ja myötätuntoisesti. Kun palvelemme muita, jaamme todellakin Kristuksen sanomaa. Hän sanoi: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”[9]
Rukoukseni tänä joulunaikana on, että rukoilisimme tosi tarkoituksella, että Herra lähettäisi meille tulevina viikkoina ja kuukausina tilaisuuksia rakastaa enemmän, jakaa enemmän ja kutsua enemmän veljiämme ja sisariamme ottamaan vastaan Vapahtajamme kaikkein suurimman ja kallisarvoisimman lahjan. Hänen lahjansa todella täyttää meidät äärimmäisen suurella ilolla, sillä se on haluttavaa ja se tekee meidät onnellisiksi.[10]
[1] Joh. 15:13–14.
[2] Joh. 3:16.
[3] Ks. 1. Kor. 15:55.
[4] Ks. Moos. 5:9.
[5] MAP-lauluja, 116.
[6] OL 88:33.
[7] Joh. 15:12.
[8] Joh. 14:15.
[9] Matt. 25:40.
[10] Ks. 1. Nefi 8:12, 10.