Kaikki artikkelit

Kun Marlon palasi kotiin lähetystyöstä, hänen piispallaan oli voimakas tunne, että Marlon tarvitsi enemmän ajallista tukea ja hengellistä suuntaa, jos hän aikoi pysyä vahvana evankeliumissa.
Yhteiskunnassa, joka on menettämässä kosketuksen Jeesuksen Kristuksen jumalallisen tehtävän todellisuuteen, on yhä tärkeämpää löytää keinoja muodostaa uudelleen yhteys Herraan, luoda Häneen henkilökohtainen suhde ja elää tyydytystä tuottavammin ja onnellisemmin kuin aiemmin.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenillä koko Suomessa oli aivan erityinen juhlahetki, kun kauan odotettu ja kaivattu kolmas vaarna järjestettiin Jyväskylässä 15.-16.5.2021.
Varautuminen hätätilanteisiin tai vaikeisiin tilanteisiin
Tervetuloa seuraamaan Jyväskylän vaarnan perustamiskokouksia!
Keväällä 2021 järjestetään useita virtuaalisia tapahtumia ja kokouksia.
Ylösnousemuksen lahja ei ole vain suurenmoinen lahja, se on myös rakkautta, jota Jumala tuntee meitä kohtaan.
Kirkon ensimmäinen presidenttikunta on maaliskuussa 2021 hyväksynyt Suomen vaarnojen ja lähetyskentän hakemuksen perustaa Suomeen uusi vaarna
Koronaviruspandemian vuoksi Temppeliaukion tabernaakkelikuoron ja orkesterin vuoden 2021 kulttuuriperintökiertue, jonka alkuperäiseksi ajankohdaksi suunniteltiin 17. kesäkuuta – 8. heinäkuuta 2021, on siirretty vuodelle 2022. Vuonna 2022 kaikki konsertit tullaan järjestämään samoissa kaupungeissa kuin oli suunniteltu alkuperäisen kiertueen osalta.
Uskoni Jeesukseen Kristukseen on minun elämäni perusta. Suurin toiveeni on, että minä ja perheeni voisimme jonakin päivänä päästä jälleen Hänen ja taivaallisen Isäni luokse.
Kehotan meitä jokaista tarjoamaan apuamme toisille aina tilaisuuden tullen; kohottamaan, vahvistamaan ja palvelemaan rakkaudella.
Hylätkää ennakkoluuloiset asenteet ja teot mitä tahansa ihmisryhmää tai yksilöä kohtaan