Kaikki artikkelit

Joku on sanonut, että lähetyssaarnaajana olo on kuin katsoisi ulkopuolisena pienestä ikkunasta maailmaa, sisar Ruusu Langenberg, 21, miettii.
Lue suunnitelma ja aseta tavoitteita
Todellisuus on, että kuolevaisuuden vastoinkäymiset ovat toisinaan ankaria, mutta Vapahtajan ansiosta iankaikkisuuden lupaukset jättävät synkimmätkin maalliset koettelemukset varjoonsa.
Muistakaamme tänä vuonna, tähän joulunaikaan, mikä on kaikkein tärkeintä: se on rakkaus, jota Jumala tuntee meitä jokaista kohtaan!
”Yksi avaintekijä lasten köyhyyden lopettamisessa on köyhyyteen puuttuminen perhekunnassa, josta se usein johtuu. Laadukkaiden sosiaalipalveluiden piiriin pääsemisen on oltava ensisijaista.”
Lataa tiedosto napsauttamalla kuvaa!
Maailmanlaajuisen levottomuuden aikana uudistakaa sitoumuksenne Kristukseen, kehottaa presidentti Nelson yleiskonferenssissa
Olimmepa missä tahansa vaikeuksissa, taivaallinen Isä välittää meistä aina ja tietää, mitä koettelemuksia pyrimme voittamaan, olivatpa ne kuinka vaikeita tahansa.
Julistuksen ”ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo”1, voisi ilmaista toisella tapaa näin: ”Syy koko olemassaoloon on se, että voi saada iloa.”
Kirkon lehdet muuttuvat vuonna 2021
Find online resources for missionary work!
Nämä tunteet auttoivat minua tekemään päätöksen liittyä kirkkoon ja että ne antoivat minulle voimaa palvella muita, rohkaisivat minua tekemään parannuksen ja innostivat minua, kun opin totuutta ja tunsin elämän hyvyyttä