Kaikki artikkelit
Uudet piispakunnat aloittivat palvelemaan Keravan, Kymenlaakson ja Espoon 1. seurakunnassa.
Kymmenykset antavat hengellistä luottamusta, joka mahdollistaa lukuisia muita siunauksia kuten hengellistä herkkyyttä, kiitollisuutta ja rakkautta.
Kun ihmiset kysyivät, miksi päätin kirkkoon liityttyäni palvella kokoaikaisessa lähetystyössä, vastasin, että olin löytänyt aarteen ja halusin jakaa sen muiden kanssa.
Tuntuu suurenmoiselta tehdä temppelityötä. On aivan erityistä, kun menen temppelin läpi jonkun oman esivanhempani puolesta, jonka tiedot olen itse selvittänyt tai josta olen lukenut.
Tieto siitä, ettemme työskentele yksin, suo ihmeellistä näkemystä ja lohtua.
Lähetettävää sisältöä koskevat päivitetyt ohjeet ja tähdennettävät asiat antavat jäsenille lisänäkemystä siihen, mihin evankeliumin aiheisiin tulee keskittyä, kun he valmistelevat ja lähettävät musiikkia ennen lähettämisen viimeistä eräpäivää, joka on 1. heinäkuuta 2019.
Tärkeimpiä tavoittelemiamme asioita on rauha, ja paras keino saavuttaa se on löytää sisäinen rauha.
Tähdennämme kirkon oikeaa nimeä ja kutsumme sitoutumaan syvemmin Jeesukseen Kristukseen
Meidän ei tarvitse olla täydellisiä mennäksemme temppeliin saamaan niitä ihmeellisiä siunauksia, jotka odottavat meitä siellä. Meidän tulee kuitenkin pyrkiä välttämättömään kelvollisuuteen ja tuoda uhrina särkynyt sydän ja murtunut mieli.
Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja henkilökohtainen yhteys Häneen on keskeisen tärkeää elämässämme.
Haastan meidät kaikki asettamaan henkilökohtaisia tavoitteita ja sitoutumaan siihen, että seuraamme profeettaa, jolloin voimme saada mittaamattomia siunauksia niin tässä elämässä kuin tulevassa elämässä.