Kaikki artikkelit

Kun Pyhän Hengen pyhittävä voima on jatkuvasti kumppaninamme, me voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon.
Pappeus on voima toimia Jumalan nimessä
Valitkaamme aina vaikeampi oikea helpomman väärän sijaan.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon temppeleissä tehdään pyhiä toimituksia
BYU Synthesis esiintyy tänä kesänä Suomessa
Yksi suurimmista rakkautta osoittavista teoista on, että teemme jotakin sellaisen ihmisen puolesta, joka ei voi tehdä sitä itse.
Tavoitteena voi olla ottaa ystävä mukaan kirkkoon, harrastukseen, matkalle tai muuta vastaavaa. Tärkeintä on, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa ystäväämme hyvällä tavalla, kertoa hänelle evankeliumista oman käytöksemme ja arvojemme kautta.
Naimattomilla aikuisilla on yhteinen temppelipäivä heinäkuun 28-30 päivä. Tervetuloa!
Elämämme on täynnä valintoja. Presidentti Thomas S. Monson on neuvonut, että tehdäksemme päätöksiä viisaasti tarvitsemme rohkeutta.
Kaikilla 16-18v nuorilla on mahdollisuus osallistua mini-lähetystyöhön kesällä 2016
Monella meistä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenistä on tapana käydä joka sunnuntai kirkossa. Uskomme Jeesukseen Kristukseen ja haluamme palata Hänen avullaan kotiin Isän luo. Se kuitenkin edellyttää meiltä muutakin kuin rutiininomaista sunnuntaista toiseen jatkuvaa toimintaa. 
Se, tunteeko ahdistusta vai rauhaa, on usein kiinni pienistä asioista, pienistä askelista, jotka voivat helposti jäädä huomioimatta, koska ne näyttävät liian yksinkertaisilta ja liian tavanomaisilta.