Kaksi lähetystyökutsua samaan perheeseen - ja samana päivänä!

Jouko ja Tommi

Joulukuun ensimmäisenä päivänä yleensä avataan ensimmäinen luukku joulukalenterista pitkän odotuksen jälkeen. Murtosten perheessä Kangasalla saatiin tänä vuonna avata jotain paljon tärkeämpää, silloin avattiin kaksi kirjettä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kirkolta. Veljekset Jouko ja Tommi olivat saaneet samana päivänä kutsun palvella Herraa lähetyssaarnaajina. Joulukalenterista saa hetken ilon tai päivän piristyksen, mutta kutsu kahdeksi vuodeksi lähetystyöhön voi muuttaa nuoren ihmisen elämää erityisellä tavalla.

Miksi nuoret miehet ja naiset ympäri maailmaa jättävät kotinsa, perheensä, työt ja opiskelun tullakseen mormonilähetyssaarnaajaksi?

”Haluan mennä jakamaan evankeliumia, koska se on tuonut paljon apua ja iloa omaan elämääni. Olen saanut valtavasti siunauksia ja ilman evankeliumia oma elämäni olisi täysin erilaista.”, ilmaisee Jouko motiiveistaan palvella Herraa. ”Tiedän, että se on asia, mitä Herra haluaa minun tekevän tällä hetkellä. Yksinkertaisesti evankeliumi tuo minulle iloa ja haluan jakaa sitä!”, toteaa Tommi.

Kutsut tulivat perjantai aamuna postilaatikkoon ja avattiin myöhään perjantai-iltana. Veljeksistä vanhempi eli Jouko avasi kirjeensä ensimmäisenä. Hänet kutsuttiin palvelemaan Kanadaan Calgaryn lähetyskentälle. ”Kanadaan kutsun saaminen tuntui hyvältä. Se on maa, johon toivoin pääseväni.”, kommentoi Jouko.

Tommi muistelee kutsun saamista: ”Olin töissä sinä päivänä ja sain viestin puhelimeen äidiltäni, että nyt ne kirjeet ovat täällä. Suhtauduin asiaan silloin melko rauhallisesti, mutta illalla juuri ennen avaamista pulssi oli melko korkealla”. Kutsu avattiin ja hänet kutsuttiin Englantiin Etelä-Lontoon lähetyskentälle. ”Olen todella innoissani! Hyvä sadetakki on jo ostettu ja pidän englantilaisesta aksentista.”

Joukolla lähetystyö alkaa maaliskuun loppupuolella, kun taas Tommi lähtee helmikuun alussa. Jouko ajattelee tulevasta lähetystyöstä näin: ”Odotan rankkaa, mutta palkitsevaa työtä. Uskon tapaavani hienoja ihmisiä, näkeväni kauniita maisemia sekä oppivani paljon evankeliumista.”

Lähetystyön periaatteista Tommi puhui syksyn 2016 vaarnakonferenssissa seuraavaa: ”Jokaikinen päivä lähetyssaarnaajat tekevät oman osansa, joka riittää ja auttaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta Herra todellakin tekee loput. Päivittäisen paneutumisen hedelmät ovat selkeät. Maailmassa on nytkin tuhansia lähetyssaarnaajia, jotka oppivat vieraan kielen pikavauhtia. He myös näkevät muitakin ihmetekoja. Herra johdattaa heitä juuri oikeaan paikkaan oikealla

hetkellä. Mikään ei ole elämässämme mahdotonta, jos uskomme ja ennen kaikkea luotamme Herran voimaan.”

Jeesus patsas
'Tämä on minun työni ja kirkkauteni - ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen' KH Moos. 1:39