Kuopion seurakunta erämaavaelluksella

Kuopion seurakunta erämaavaelluksella

Kuopion seurakuntakeskus on siinä vaiheessa, että se tarvitsee kohennusta niin ulko- kuin sisäpuolelta. Työmiehet ja isot maansiirtokoneet aloittivat työnsä syksyllä 2014. Pihalla on kasoittain styrox-pakkauksia ja hiekkakasoja ronskin näköisen turva-aidan ympäröimänä. Takapihalle on nostettu päällekkäin kahteen kerrokseen isoja, punaisia työmaakoppeja ja rakennustarvikkeita on siellä täällä odottamassa omaa paikkaansa. Kappelirakennuksen ympärille seinien vierustoihin on kaivettu syvät ojat, kuten vallihauta, puolustamassa linnoitusta vihollisilta.

Ohittaessa rakkaan kappelivanhuksemme tekisi mieli vilkuttaa, toivottaa jaksamista ja kärsivällisyyttä sekä lohduttaa sitä, että valmistuessasi uuteen loistoosi tulemme jälleen takaisin suurella ilolla hellään suojaasi. Mahdollisesti se voisi tapahtua tämän kesän loppupuolella?

Siksi kirkon kokoukset, jotka alkavat sunnuntaisin klo 11, pidetään nyt väliaikaisesti Savon ammatti- ja aikuisopistolla, Presidentinkatu 1:ssä. Olemme onnistuneet saamaan Taivaan Isän avustamana läheltä kappelia hyvät ja siistit vuokratilat väliaikaisesti käyttöömme.

Yhdessä taivallamme muutosten keskellä erämaamatkallamme, jossa Herra on todella ollut mukanamme. Hänen Henkensä vaikuttaa syvällisesti sakramenttikokouksissamme koulun auditoriossa, vaikkakin edessä lukee: Kauppa ja hallinto VOITTOJA KOTIIN. Sama tunne on myös vahvasti mukana muissa kokouksissa.

Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän kanssaan.” Matt.18:20

Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän kanssaan

Tervetuloa mukaan matkalle - ketään ei jätetä pois kyydistä. Astu sisään ovesta G7.