Kun presidentti Russell M. Nelson esiteltiin medialle profeettana ja kirkon presidenttinä tammikuussa 2018, silloinen työtoverini, joka ei ole kirkon jäsen, puhui minulle uuden presidenttimme iästä. ”Älä ole huolissasi”, sanoin tälle naiselle. Hänhän ei voinut tietää, että profeetta huolehti edelleen päivittäin kirkollisista velvollisuuksistaan, matkusteli tehtävänsä myötä eri puolilla maailmaa, opiskeli kiinaa korkeassa iässään ja nuorekkaana 93-vuotiaana lasketteli yhä innolla Utahin rinteillä.
Työtoverini sanat sisälsivät kuitenkin myös hienovaraista arvostelua, jota saamme kuulla monenlaisten maailmallisten äänten taholta: Kuinka te voitte ”nykyajan yhteiskunnassa” seurata ”sokeasti” yhtä ihmistä? Sellaiset sanat osoittavat, ettei maailma vielä ymmärrä profeetan roolia. Vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista on julistanut: ”Herran profeetan tärkein tehtävä on opettaa meille Vapahtajasta sekä johtaa meitä Hänen luokseen. – – Profeetta ei ole [meidän] ja Vapahtajan välissä. Pikemminkin hän on [vierellämme] ja ohjaa [meitä] kohti Vapahtajaa.”1
Siten profeetalla on aina vastuu suunnata silmämme ja koko sydämemme kohti Herraa Jeesusta Kristusta – lunastuksemme ja pelastuksemme ainoaa lähdettä. Ei ole yllättävää, että yksi ensimmäisistä presidentti Nelsonin esittämistä kutsuista sen jälkeen, kun hänet oli erotettu tehtäväänsä, oli tämä: ”Mitä viisautta teiltä puuttuu? Mitä te tunnette haluavanne kiihkeästi tietää tai ymmärtää? Noudattakaa profeetta Josephin esimerkkiä. Etsikää hiljainen paikka, jonne voitte mennä säännöllisesti. Nöyrtykää Jumalan edessä. Vuodattakaa sydämenne taivaalliselle Isällenne. Kääntykää Hänen puoleensa saadaksenne vastauksia ja lohtua. Rukoilkaa Jeesuksen Kristuksen nimessä huolenaiheistanne, peloistanne, heikkouksistanne – niin, sydämenne kaipauksista. Ja sitten kuunnelkaa! Kirjoittakaa ajatukset, joita tulee mieleenne. Tallentakaa tuntemuksenne ja toteuttakaa ne teot, joihin tunnette innoitusta. – – Teidän ei tarvitse ihmetellä, mikä on totta. Teidän ei tarvitse ihmetellä, kehen voitte turvallisesti luottaa. Henkilökohtaisen ilmoituksen kautta te voitte saada oman todistuksen.”2
Rakastan tätä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin iankaikkista periaatetta, että me voimme ja meidän tulee saada ilmoitusta itseämmevarten ja saada omakohtainen todistus. Sillä ei ole mitään tekemistä sokean kuuliaisuuden kanssa. Aivan päinvastoin: sokea kuuliaisuus olisi ristiriidassa tämän periaatteen kanssa.
Itse asiassa Jeesuksen Kristuksen kirkko on palautettu juuri siksi, että haluamme kovasti saada henkilökohtaisia vastauksia. Kun nuori Joseph Smith palasi kotiinsa saatuaan ihmeellisen ensimmäisen näyn ja hänen huolestunut äitinsä kysyi häneltä, kuinka hän voi, hän olisi voinut kertoa äidilleen monia asioita. Mutta sillä hetkellä yksi oivallus erottui joukosta ja hän halusi kertoa siitä äidilleen: ”Älä huoli, kaikki on hyvin – voin aivan hyvin. – – Olen saanut tietää omalta osaltani.”3 Hän oli aiemmin puhunut lukuisten uskonnonopettajien kanssa, tutkinut profeettojen sanoja Raamatussa, kuunnellut perheen ja ystävien neuvoja. Mutta sillä hetkellä, kun hän sai vastaukset suoraan Herralta, hän oli valmis suureen, omistautuneeseen ja ihmeelliseen palvelutyöhönsä.
Esimerkki Joseph Smithin elämästä sekä presidentti Nelsonin kutsu ovat meille rakastavia kutsuja pyrkiä saamaan henkilökohtaista ilmoitusta joka päivä. Niin ristiriitaiselta kuin se ensi silmäyksellä saattaakin kuulostaa: profeetan seuraaminen tarkoittaa sitä, että otamme itse selville, hankimme omakohtaisen todistuksen ja etsimme Jumalan ohjausta omaan elämäämme ja erilaisiin velvollisuuksiimme.
Kuunnelkaamme ja pohtikaamme profeettamme neuvoja ja ottakaamme kerta toisensa jälkeen itse selville, mitä Herra kutsuu meitä henkilökohtaisesti tekemään – ja pankaamme sitten tämä kutsu toimintaan päättäväisesti ja koko sydämestämme.
Viitteet
- ”Jumalan profeetta”, huhtikuun 2018 yleiskonferenssi.
- ”Ilmoitusta kirkkoa varten, ilmoitusta elämäämme varten”, huhtikuun 2018 yleiskonferenssi, korostus lisätty.
- JS–H 1:20, korostus lisätty.