Monia vuosia sitten ollessaan vaarnanjohtaja presidentti Gordon B. Hinckley piti eräälle miehelle temppelisuosituspuhuttelun. Kun presidentti Hinckley kysyi mieheltä, maksoiko tämä rehelliset kymmenykset, mies vastasi avoimesti, ettei hän maksanut, koska hänellä oli liian paljon velkaa. Presidentti Hinckley tunsi innoitusta sanoa miehelle, ettei tämä pystyisi maksamaan pois velkojaan, ennen kuin hän maksaisi kymmenyksensä.
Myöhemmin mies kertoi presidentti Hinckleylle, että vaikka hän muutaman seuraavan vuoden aikana yritti kuinka kovasti, hän ei pystynyt lyhentämään velkaansa. Viimein hän ja hänen vaimonsa päätyivät siihen, että he panisivat Herran lupauksen koetteille. Mies kertoi: ”Jollakin tavalla, jota emme oikein ymmärrä, Herra on siunannut meitä. Emme ole kaivanneet sitä, minkä olemme antaneet Hänelle, ja lyhennämme nyt velkojamme ensimmäisen kerran moneen vuoteen.” Hän ja hänen vaimonsa pystyivät viimein elämään varojensa mukaan, mutta mikä tärkeintä – he pystyivät tuntemaan rauhaa siitä tiedosta, että he pitivät kelvollisina sitoumuksensa Herralle.[1]
Uutena piispana minullakin oli kokemus siitä, kun neuvoin erästä jäsentä kymmenysten suhteen. Eräs tuore käännynnäinen tuli luokseni vakavan ongelman kanssa: hänellä ei ollut riittävästi rahaa maksaakseen tuloveronsa ja kymmenyksensä. Kysyin yksinkertaisesti: ”Uskotko, että evankeliumi on totta?” Hän vahvisti uskovansa ja päätyi sitten nopeasti siihen johtopäätökseen, että hänen tunnustamansa todistus oli vastaus hänelle. Muutama viikko myöhemmin hän tuli jälleen luokseni ja kertoi, että hänen kirjanpitäjänsä oli tehnyt virheen valmistellessaan hänen verojaan ja unohtanut hyödyntää tulojen hajauttamismahdollisuutta. Hänen maksettavaa veroaan pienennettiin enemmän kuin ne kymmenykset, joita hän oli maksanut. Uskon, että tämän hyvän veljen usko sai taivaan innoittamaan hänen kirjanpitäjäänsä huomaamaan tämän idean, oivalluksen, jota hän ei uskoakseni olisi muutoin saanut.
Me maksamme kymmenykset enemmänkin uskolla kuin rahalla. Jumala on kiinnostuneempi meidän kuuliaisuudestamme ja siitä, millainen vaikutus sillä on meidän sieluumme, kun ilmoitamme maksavamme rehelliset kymmenykset, kuin siitä, miten paljon me maksamme. Se osoittaa, että me luotamme Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Emme voi olla kuin mies, joka istui takan ääressä ja sanoi: ”Anna minulle lämpöä, niin minä annan sinulle puita.” Moroni opetti: ”Te ette saa todistusta, ennen kuin uskonne on koeteltu.”[2]
Evankeliumi ei noudata ihmislogiikkaa. Miettikää: ”Viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi”[3], ”heikot saattavat viisaat häpeään”[4], ”joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”[5]ja ”autuaampi on antaa kuin ottaa”[6]. Missään muualla tämä hengellinen ironia ei ole ilmeisempää kuin kymmenysten lain kohdalla, koska meillä todellakin on enemmän, kun annamme enemmän. Näin on, koska ihmisen tiet eivät ole Jumalan teitä, ja Jumala on peräsimessä.
Kymmenykset eivät koskaan ole kuorma vaan ennemminkin siunaus, sillä me pärjäämme aina paremmin Herra kumppaninamme kuin yrittäessämme yksin. Kymmenykset antavat hengellistä luottamusta, joka mahdollistaa lukuisia muita siunauksia kuten hengellistä herkkyyttä, kiitollisuutta ja rakkautta.Yhteenvetona – kuuliaisuus kymmenysten laille antaa ajallista suojaa ja hengellistä rauhaa, kun luottamuksemme vahvistuu Jumalan edessä.[7]
Haluaisin myös lisätä, että kokemukseni mukaan runsaiden paastouhrien maksaminen johtaa samalla tavoin suurenmoisiin siunauksiin. Teemme hyvin, kun olemme anteliaita pyrkiessämme auttamaan huonompiosaisia, niin Herra on antelias meitä kohtaan.
Jumala on halukas auttamaan meitä kaikilla elämämme osa-alueilla, jos me noudatamme Hänen käskyjään, osoitamme uskoa ja luotamme Hänen lupaamiinsa siunauksiin.
[1]Ks. Presidentti Gordon B. Hinckley, ”Kymmenykset: mahdollisuus kelvollisuuden osoittamiseen”, Valkeus, lokakuu 1982, s. 80–81.
[2]Et. 12:6.
[3]Matt. 20:16.
[4]OL 133:58.
[5]Matt. 10:39.
[6]Ap. t. 20:35.
[7]Ks. OL 121:45.