Lehin viimeinen siunaus perheelleen
Alma nuorempi neuvoo poikiaan. Hän pyytää Helamania pitämään aikakirjaa kansasta. Hän ylistää Siblonia tämän vanhurskaudesta. Hän käskee Koriantonia tekemään parannuksen.
Kansa muinaisessa Amerikassa kokee valtavan tuhon. Toivo palaa, kun henkiinjääneet kokoontuvat ja näkevät ylösnousseen Kristuksen laskeutuvan taivaasta. Jeesus palvelee heitä ja enkeleitä ilmestyy.
Muinaisen Amerikan kansaa kohtaa hävitys. Toivo palaa, kun henkiin jääneet kokoontuvat yhteen ja näkevät ylösnousseen Kristuksen laskeutuvan taivaasta.
Jeesus Kristus opettaa ihmisiä Amerikan mantereella ja kutsuu profeetta Nefiä ja muita opetuslapsia nimeltä antaen heille vallan kastaa ne, jotka tekevät parannuksen ja uskovat Häneen.
Jeesus Kristus jatkaa opetuksiaan kansalle muinaisessa Amerikassa. Jeesuksen sanat heijastavat vuorisaarnaa ja autuaaksijulistuksia, jotka ovat Matteuksen evankeliumin luvuissa 5–7.
Jeesus kertoo kansalle muinaisessa Amerikassa, että he ovat niitä muita Hänen laumansa lampaita, joista Hän on puhunut Jerusalemissa oleville ja joista Raamattu kertoo.
Jeesus palvelee kansaa muinaisessa Amerikassa ja näkee heidän heikkoutensa. Täynnä myötätuntoa heitä kohtaan Hän parantaa sairaat ja kutsuu lapsia luokseen ja rukoilee.
Jeesus asettaa sakramenttinsa kansan parissa muinaisessa Amerikassa. Herra siunaa leivän ja viinin ja jakaa sakramentin ruumiinsa ja verensä muistoksi, joka on vuodatettu kaikkien ihmisten tähden.
Profeetta Nefi ja Kristuksen opetuslapset kokoavat muinaisen Amerikan kansaa yhteen julistaen, että Jeesus ilmestyi heille. Kasteita suoritetaan, ja Jeesus palaa ja näyttäytyy jälleen.
Jeesus siunaa ja jakaa sakramenttinsa kansalle muinaisessa Amerikassa. Herra opettaa, että he ovat Israelin huoneen jäännös ja että heidät kootaan Isän liiton mukaisesti.
Jeesus vastaa profeetta Nefin rukoukseen ja ilmestyy hänelle ja muille opetuslapsille muinaisessa Amerikassa. Herra kertoo Nefille, että Hänen kirkkonsa tullaan tuntemaan Hänen nimellään, aivan kuten Hänen seuraajansa tunnetaan Hänen nimellään.