Lepopäivä kirkossa

Vyöhykkeen johtohenkilön sanoma

Lepopäivä kirkossa
RUIZ-DE-MENDOZA-Francisco_180x225.jpg
Vanhin Francisco Ruiz de Mendoza Espanja vyöhykeseitsenkymmen

Vanhin Nelsonin huhtikuun 2015 yleiskonferenssissa pitämän puheen jälkeen kirkossa on alettu uudelleen korostaa lepopäivän pyhittämistä. Kun pyhitämme lepopäivän, saamme siitä iloa ja koemme monia siunauksia, joita Jumala on halukas antamaan meille. Kuten vanhin Nelson sanoi, sapatti on ikuinen liitto Herran ja Israelin kansan välillä (ks. 2. Moos. 31:13, 16) ja muistutus siitä, että Jumala voi pyhittää kansansa. Vapahtaja julisti, että Hän on sapatin herra (ks. Luuk. 6:5), ja näinä myöhempinä aikoina Hän on muistuttanut meitä yksiselitteisesti pyhittämään sapatinpäivän (ks. OL 68:29). 

Olennainen osa tämän käskyn noudattamista on kirkossakäynti ja sakramentin nauttiminen sunnuntaisin: ”Mene rukoushuoneeseen antamaan uhriksi sakramenttisi minun pyhänä päivänäni” (OL 59:9). Sen tekeminen on välttämätöntä, jotta voimme varjella itsemme niin ”ettei maailma saastuta” (OL 59:9). Koska sakramenttitoimitus on riippuvainen sovituksesta, se on keskeinen osa jumalanpalvelustamme ja se ”tekee sakramenttikokouksesta kaikkein pyhimmän ja tärkeimmän kokouksen kirkossa” (vanhin Dallin H. Oaks, lokakuun 2008 yleiskonferenssissa). Me osoitamme Herralle sillä, missä määrin valmistaudumme tuota toimitusta ja tuota kokousta varten, että me ymmärrämme Hänen sovituksensa tärkeyden ja että otamme vakavasti Hänen kanssaan tekemämme liitot. Siunaukset, joita voimme saada nauttiessamme sakramentin asianmukaisesti, ovat lukemattomat, ja ne voivat vaikuttaa sekä omaan elämäämme että lähimmäistemme elämään. Hengellinen sakramenttikokous, jonka eteen seurakuntaneuvoston ja piispakunnan tulee tehdä yhteistyötä, on osa omaa henkilökohtaista pyrkimystämme tulla enemmän Vapahtajan kaltaiseksi, ja siten voimme olla valona muille. 

Kuinka voimme tehdä sakramentin nauttimisesta kasvumahdollisuuden itsellemme ja lähimmäisillemme? Pysähtykäämme hetkeksi miettimään, minkälaisen sakramenttikokouksen Herra haluaisi meillä olevan. Eikö se olisikin sellainen, jossa Henki on läsnä ja jossa me parannumme hengellisesti tehdessämme Jumalan kanssa liiton, että olemme halukkaita ottamaan Hänen Poikansa nimen päällemme ja muistamaan Hänet aina ja pitämään Hänen käskynsä, jotta Hänen Henkensä olisi aina meidän kanssamme (ks. OL 20:77)? Emmekö kaipaisikin tuollaista kokousta ja haluaisi valmistautua siihen viikon aikana? Emmekö antaisikin anteeksi toisille heidän rikkomuksensa meitä vastaan? Emmekö pyytäisikin anteeksiantoa ja tulisi sakramenttikokoukseen katuvina? Emmekö keskustelisi perheenjäsentemme kanssa siitä, miten tekisimme sakramenttikokouksesta pyhän kokemuksen? Emmekö haluaisi kernaasti tuoda muitakin ihmisiä tuollaiseen erityiseen kokoukseen? Herra on julistanut: ”Ja jos joku teidän keskuudessanne on Hengessä väkevä, hän ottakoon kaikessa sävyisyydessä mukaansa sen, joka on heikko, jotta tämä rakentuisi, jotta hänestäkin tulisi väkevä” (OL 84:106). Eikö kohottava sakramenttikokemus olekin meille oiva mahdollisuus vahvistua, jotta voisimme vahvistaa muitakin? Eikö meidän pitäisikin kutsua mukaan muita, erityisesti niitä, jotka ovat vähemmän aktiivisia, tai niitä, jotka eivät ole ottaneet vielä evankeliumia vastaan, jotta he voisivat tulla Kristuksen luokse kanssamme ja tulla täydellisiksi Hänessä (ks. Moroni 10:32)? 
Rukoilen, että me voisimme kaikki osallistua sakramenttikokoukseen tavalla, joka edistää merkittävästi sapatinpäivän tulemista ”ilon päiväksi” (Jes. 58:13) paitsi meille myös kaikille niille, joista olemme vastuussa Herran työn todistajina (ks. OL 88:81–82). 


Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.