Elävät profeetat ovat toistuvasti kehottaneet meitä käyttämään nykytekniikkaa pyrkiessämme julistamaan evankeliumia kaikille kansoille. Etenkin sosiaalisen median eri sovellukset ovat kietoutuneet erottamattomasti jokapäiväiseen elämäämme ja kanssakäymiseemme muiden kanssa, ja sillä on kasvava rooli myös pelastuksen työn jouduttamisessa.
Nyt on tullut aika, että opimme käyttämään tätä innoitettua työkalua asianmukaisella ja tehokkaammalla tavalla todistaaksemme ystävillemme taivaallisen Isämme onnensuunnitelmasta ja Vapahtajastamme. Tämän artikkelin tarkoitus on antaa muutamia käytännön neuvoja, kuinka voimme tehdä niin.
1. Ole aito ja johdonmukainen
1. Ole aito ja johdonmukainenKristuksen opetuslasten tulee olla aitoja, rehellisiä ja luotettavia, ja samoin on sosiaalisen median julkaisujemme laita. Älä liioittele tai kaunistele äläkä esitä sellaista, mitä et ole. Muista, että myös muiden kuin evankeliumiaiheisten postaustesi ja kuviesi pitäisi vahvistaa, että elät todella sen mukaan kuin julistatkin.
2. Pyri rakentamaan ja kohottamaan, älä väittelemään
2. Pyri rakentamaan ja kohottamaan, älä väittelemäänSosiaalisessa mediassa jakamiemme viestien tulisi pyrkiä rakentamaan ja kohottamaan, ei väittelemään, tuomitsemaan tai vähättelemään muita. Väittely ja loukkaantuneet tunteet seuraavat yleensä sanoessasi jotain, mikä voisi kuulostaa muista, kuin sanoisit: ”minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä”. Kun puhut enemmän siitä, mitä evankeliumi saa sinut tuntemaan, ihmiset tuskin kokevat sinun hyökänneen heitä vastaan, vaikka he eivät tuntisikaan samoin.
Ole rohkea, mutta muista jakaa evankeliumia aito rakkaus ja välittäminen sydämessäsi. Muiden uskomusten alentaminen ei koskaan tule avaamaan heidän sydäntään niin, että he kuuntelisivat, mitä sinulla on sanottavana.
3. Tykkää ja kommentoi
3. Tykkää ja kommentoiJostakin Facebookissa julkaistusta evankeliumiaiheisesta artikkelista, videosta tai kuvasta tykkääminen voi tuntua todella pieneltä asialta, mutta sillä on itse asiassa iso merkitys siihen, kuinka moni muu tulee näkemään kyseisen julkaisun uutisvirrassaan. Mitä enemmän tykkäyksiä julkaisu saa, sitä suuremmalle prosenttiosuudelle se näytetään. Jos siis luet tai näet jotain, josta pidät, niin tykkää siitä. Jos ajattelit sen olevan hyvä, mutta et tykkää siitä, oikeastaan vahingoitat sitä.
Myös jonkin julkaisun kommentoiminen auttaa sitä saamaan enemmän näkyvyyttä muiden uutisvirrassa. Kommentilla voit jakaa oman todistuksesi (muista, ei väittelyä!) tai tägätä jonkun ystäväsi, joka myös saattaisi pitää julkaisusta.
4. Jaa itsellesi merkityksellisiä julkaisuja profiilissasi
4. Jaa itsellesi merkityksellisiä julkaisuja profiilissasiJos pidät jostain jutusta erityisen paljon, voit jakaa sen omassa profiilissasi. Jakaminen levittää kyseistä julkaisua tehokkaammin kuin mikään muu tapa, koska siten muut pääsevät taas tykkäämään, kommentoimaan ja jakamaan sitä.
Oiva tapa lisätä jakamasi jutun kiinnostavuutta on kirjoittaa mukaan saateteksti, joka herättää ystäviesi mielenkiinnon, mutta on samalla henkilökohtainen ja aito. Liika on kuitenkin liikaa eli älä täytä muiden uutisvirtaa tusinalla evankeliumiaiheisella julkaisulla minuutissa.
5. Tykkää mormonisivustoista
5. Tykkää mormonisivustoistaJos etsit hyvää aineistoa, jota voisit jakaa ystäviesi kanssa ja joka voisi vahvistaa myös sinua itseäsi, käy tykkäämässä erilaisista mormonisivustoista. Kirkon virallisilta sivuilta (lds.org, suomeksi mormonit.fi) löydät paljon korkeatasoista materiaalia, joka on helposti jaettavissa sosiaalisessa mediassa. Kirkolla on erilaisia sosiaalisen median kampanjoita etenkin joulun ja pääsiäisen aikaan, ja myös yleiskonferenssi on esillä monipuolisesti. Lisäksi kaikilla apostoleilla on omat Facebook-sivustot, joista tykkäämällä saat lukea Kristuksen erityisten todistajien innoitettuja ajatuksia. Useilla heistä on myös Twitter-tili.
Englannin kielellä löytyy lisäksi monia epävirallisia mutta korkeatasoisia sivustoja, kuten familyshare.com, lds.net ja fairmormon.org ja monet muut. Suomenkielinen sivusto kysymormonilta.fi pyrkii kääntämään ja julkaisemaan parhaita paloja valtavasta englanninkielisestä aineistosta sekä tekemään paikallista, suomalaista sisältöä, jota suomalaisten pyhien olisi helppo jakaa ystävilleen.
Tässä on lueteltu vain pieni osa siitä, mitä on löydettävissä. Voit helposti opetella tekemään myös itse ns. meemejä käyttämällä ilmaisia ohjelmia, kuten Picmonkey ja Canva. Mahdollisuuksia siis riittää! Ja muista: tykkääminen, kommentoiminen sekä jakaminen vaikuttavat valtavasti sinun – ja toisten – pyrkimyksiin jakaa evankeliumia. Pannaan hyvä kiertämään!
Totuuden tulva
Totuuden tulvaMeistä ei tarvitse tulla sosiaalisen median käyttämisen erikoisosaajia tai käyttää paljon aikaa näiden viestien tekemiseen, mutta pienin ja yksinkertaisin keinoin jokainen voi osallistua. Puhuessaan viimeisistä ajoista Herra sanoi: ”Ja vanhurskautta minä lähetän alas taivaasta; ja totuutta minä lähetän maasta todistamaan Ainosyntyisestäni, hänen kuolleista ylösnousemisestaan, niin, sekä kaikkien ihmisten ylösnousemuksesta; ja vanhurskauden ja totuuden minä annan vyöryä yli maan kuin tulva” (Moos. 7: 62, kursivointi lisätty). Mekin voimme osallistua tuon profetian toteuttamiseen täyttämällä maailman totuuden ja vanhurskauden viesteillä, jotka ovat aitoja, kohottavia ja kutsuvat ihmisiä tulemaan Kristuksen luokse.