Apostoli Paavali vietti yli kolme vuotta Efesoksen pyhien keskuudessa. Sinä aikana efesolaiset kokivat ihmeitä, parantumisia ja uskomattomia tapahtumia. Kuten Paavali todisti, heidän keskuudessaan ollut ”Herran sana osoitti voimansa ja levisi yhä laajemmalle”1.
Mutta Paavalin saarnaaminen ja Jumalan voiman ilmenemiset herättivät epäuskoisten keskuudessa niin suurta levottomuutta, että hänen oli pakko lähteä Efesoksesta. Hän kulki paikasta toiseen saarnaten, mutta ennen Jerusalemiin paluuta hän tunsi tarvetta opastaa ja varoittaa ystäviään vielä kerran. Koska hän ei voinut palata Efesokseen, hän kutsui luokseen seurakunnan vanhimmat. Hän muistutti heitä siitä, että hän oli viettänyt koko aikansa Efesoksessa opettaen sitä, mikä oli heille ”hyödyksi” – ”kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen”2 – ja sitten hän varoitti heitä: ”Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta – –. Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.”3 Hän lisäsi vielä, että ”totuudenvastaisten oppien julistaminen” olisi väline, jota nämä ”julmat sudet” käyttäisivät ”vetääkseen opetuslapset mukaansa”.4
Palattuaan Jerusalemiin hänet pidätettiin ja vietiin Roomaan. Samalla kun Paavali saarnasi innokkaasti tosi evankeliumia, jopa ollessaan vankina Roomassa ja tietäessään, että hänen elämänsä päättyisi pian, hän tunsi pakottavaa tarvetta kirjoittaa Efesoksen seurakunnan jäsenille.
Kun Paavali oli ollut heidän luonaan henkilökohtaisesti, hänen ensimmäinen tekonsa oli, että hän ”pani kätensä heidän päälleen, [ja] Pyhä Henki tuli heihin”5.
Kun Paavali nyt kirjoittaa viimeiset opetuksen sanansa rakkaille ystävilleen ja palvelijatovereilleen Efesoksessa, hän aloittaa kiittämällä heitä heidän uskostaan Herraan Jeesukseen ja rakkaudestaan kaikkia pyhiä kohtaan.6 Hän myös tunnustaa, että vaikka he olivat aiemmin olleet ”kuolleita” rikkomustensa ja syntiensä tähden ja olivat olleet luonnostaan ”vihan alaisia”, niin nyt heidät oli tehty ”eläviksi Kristuksen kanssa”.7
Paavali vertaa sitä vihamielisyyttä, jota kirkon jäsenet Efesoksessa olivat tunteneet toisiaan kohtaan, ennen kuin olivat tehneet parannuksen, osoittaneet uskoa ja saaneet Pyhän Hengen, siihen, kuinka nyt Hengen kautta he ”[kuuluivat] Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät”.8
Hän ilmaisee edelleen sydämensä sisäisiä toiveita sanoessaan heille: ”Tämän vuoksi minä polvistun [Herramme Jeesuksen Kristuksen] Isän eteen – –. Rukoilen, että – – kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja – –, [että] voitte tajuta Kristuksen rakkauden – –. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.”9
Sitten Paavali – auttaakseen pyhiä täyttymään Jumalan täyteydellä, jonka hän juuri mainitsi – esittää yksityiskohtaisen luettelon käyttäytymismalleista, jotka varmistavat, että nämä hyvä miehet ja naiset ”[eivät tuota] surua Jumalan Pyhälle Hengelle”10.
Hän kehottaa heitä: ”Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.”11
Vaikka Paavali oli tietoinen ystäviensä hyvyydestä, joka ilmeni siinä, että he tekivät parannuksen, osoittivat uskoa ja olivat kelvollisia saamaan Pyhän Hengen ilmestymisiä, niin hän varoitti heitä sanojen mahdollisesta tuhoisasta voimasta – niin julmien susien puheista lauman ulkopuolella kuin pahan puhumisesta lauman sisällä.
Aiemmin elämässään Saul oli käyttänyt sanoja tuhotakseen uskovia. Nyt otettuaan vastaan Herran Paavali haluaa puhetapansa olevan todiste siitä, että hän on muuttunut, ja merkki siitä, että hän on tosi uskova. Paavali tuntuu osoittavan, että toimitusten vastaanottaminen ja Pyhän Hengen saaminen eivät riitä, sillä merkki todellisesta uskovasta on se, että on ystävällinen muita kohtaan.
1 Ap. t. 19:20.
2 Ap. t. 20:21.
4 Ap. t. 20:30.
5 Ap. t. 19:6.
6 Ks. Ef. 1:15.
8 Ef. 2:19, 22.
10 Ef. 4.30.
11 Ef. 4:31–32.