Lähetyssaarnaajana sain ensimmäistä kertaa tietää varmasti, millaista on tuntea Pyhän Hengen vaikutusta. Kyse ei ole siitä, etten olisi tuntenut Hengen vaikutusta aiemmin. En vain tiennyt sitä. Muistan tunteneeni Pyhän Hengen vaikutusta elämässäni jo ennen kuin liityin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Henki yritti vaikuttaa minuun tuntemuksilla, jotka tuntuivat liittyvän muihin tuttuihin oppaisiin, kuten omaantuntooni. Vaikka Hengen herättämät tunteet tuntuivat samanlaisilta, niin koin, että ne eivät olleet omatuntoni, mutta omantuntoni lailla Hengen antamat tunteet voivat olla hyvin hienovaraisia ja jäädä helposti kilpailevien tuntemusten alle.
Vaikka en silloin tiennyt Hengen antamista tunteista paljonkaan, olin oppinut luottamaan niihin, kun tunsin niitä. Muistan, että nämä tunteet auttoivat minua tekemään päätöksen liittyä kirkkoon ja että ne antoivat minulle voimaa palvella muita, rohkaisivat minua tekemään parannuksen ja innostivat minua, kun opin totuutta ja tunsin elämän hyvyyttä. Nämä tunteet vakuuttivat minut siitä, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi teki minut onnelliseksi erittäin tärkeällä tavalla. Halusin sen olevan osa minun ja rakkaideni elämää.
Koska en voinut rehellisesti sanoa tuntevani ”sydämen palavan sisälläni”1 enkä kokenut, että sydämessäni olevat hienovaraiset tunteet vastaisivat paasto- ja todistuskokouksissa monilta pyhiltä kuulemiani palavia, arvovaltaisia lausuntoja, päädyin siihen, että minulla ei ollut luvattua taivaallista vakaumusta. Mitä enemmän vertasin itseäni muihin, sitä merkityksettömämmältä kokemukseni tuntui. Vaikka olin kiitollinen näistä johdattavista tunteista, joihin luotin, en ollut varma, olivatko nämä hienovaraiset tunteet luvattuja Pyhän Hengen antamia tunteita.
Ollessani lähetyssaarnaaja opin lähes päivittäin jotakin niiltä, joiden elämää Henki johdatti. Silloin Paavalin kirjoitukset selkeyttivät ajatuksiani. Ymmärsin, että Paavalin mainitsema ”Hengen hedelmä” viittasi siihen osaan Hengestä, jonka me koemme – maistammehan mekin hedelmää. Hän yritti kertoa, miltä Hengen antamat tunteet hänestä maistuivat. Hän opetti, että ”Hengen hedelmää – – ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä”2. En osaisi kuvailla hedelmän makua vain yhdellä tai kahdella sanalla. Paavalin kuvaillessa Hengen hedelmää hän kuvaili ”makujen” paljoutta, jota hän aisti tuntiessaan Herran Hengen. Minunkin tunteissani oli samoja makuja. Tämä antoi minulle rauhaa, ymmärrystä ja luottamusta. Jos Paavali oli saanut Hengeltä johdatusta, niin olin minäkin!
Kokemuksessani Hengen hedelmästä saattoi korostua erilaisia makuvivahteita kuin muiden kokemuksissa, mutta molemmat kokemukset olivat yhtä todellisia. En maistanut hedelmää, jotta muut olisivat saaneet siitä nautintoa, eivätkä muiden kokemat maut olleet minua varten. Kaikki me maistamme omaksi hyödyksemme ja ohjeeksemme.
Siitä lähtien olen yrittänyt tavoitella ja seurata huolellisesti näitä Hengen suomia riemullisia ja johdattavia tunteita. Ne pitävät minut aina elämän valoisilla poluilla3. Kokemukseni vahvistaa, että vaikka näyttäisi siltä, että olemme tunteneet hädin tuskin tarpeeksi ollaksemme valmiita seuraamaan, niin tämä hädin tuskin tarpeeksi on kuitenkin tarpeeksi, ja voimme silti päättää seurata!
Yrittäessämme saada elämäämme enemmän jumalallista johdatusta voimme noudattaa presidentti Nelsonin rohkaisevaa näkemystä siitä, että ”mikään ei avaa taivaita samalla tavoin kuin yhdistelmä entistä suurempaa puhtautta, täsmällistä kuuliaisuutta, vilpitöntä etsimistä, päivittäistä kestitsemistä Kristuksen sanoilla, joita on Mormonin kirjassa, ja säännöllistä aikaa, joka on omistettu temppeli- ja sukututkimustyöhön”4.
VIITTEET
[1] Ks. OL 9:8.
2 Gal. 5:22–23.
3 Ks. Ef. 5:9. Opettaessaan efesolaisia Paavali vahvisti myös, että ”valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä”.
4 Russell M. Nelson, ”Ilmoitusta kirkkoa varten, ilmoitusta elämäämme varten”, huhtikuun 2018 yleiskonferenssi.