Vaasalaiset Mirja ja Esko Aromaa palasivat 3. lokakuuta 2016 puolitoista vuotta kestäneeltä lähetystyömatkaltaan Salt Lake Citystä Yhdysvalloista. Iloisina, ystävällisinä ja omistautuneina he olivat lähteneet palvelutyöhönsä, mutta silminnähden nuo ominaisuudet olivat moninkertaistuneet tuona aikana. Lähetystyöaikansa he palvelivat maailman suurimmalla lähetyskentällä eli Kirkon keskuspaikan sukututkimus ja kirkon historia -lähetyskentällä, jolla oli 1 200 lähetyssaarnaajaa, heistä noin 450 kokoaikaisia.
Mennessään naimisiin vuonna 1993 Aromaat olivat päättäneet lähteä yhdessä lähetystyöhön eläkkeelle jäätyään. Eri lähetystyövaihtoehtoja mietittyään heidän toiveenaan oli päästä juuri Salt Lake Cityyn sukututkimuslähetyssaarnaajiksi.
Mirjalle sukututkimustyö oli ennestään tuttua, koska hän oli tehnyt sitä nuoruudestaan lähtien. Esko puolestaan oli kiinnostunut historiasta ja halusi oppia sukututkimusta. Näin hän kuvaili kokemuksiaan sukututkimuksesta ennen lähtöään:
”Sukututkimukseni alkoi niin, että oltuani noin vuoden jäsen sisar Rautavaara Pietarsaaresta kysyi minulta, olenko tehnyt sukututkimusta omasta perheestäni ja isovanhemmistani. Koska en ollut tehnyt vielä mitään, niin hän esitti, että menisimme jonakin lauantaina Ylivieskaan, josta isäni oli kotoisin. Ja niin lähdimmekin (noin vuonna 1969). Matkalla sisar Rautavaara kysyi osaanko uskonkappaleet ulkoa. Koska en osannut, niin matka käytettiin siihen, että yksi kerrallaan opeteltiin. Ylivieskassa menimme papin kansliaan ja aloitimme työn. Minä nostelin raskaita kirkonkirjoja hyllystä. Sisar Rautavaara kirjoitti jotain vihkoonsa ja sanoi, että pane kirja paikalleen ja ota toinen kirja. Tätä teimme koko päivän ja se oli ensimmäinen ”raskas” kokemukseni sukututkimuksesta.”
Kuten kaikkien lähetyssaarnaajien myös vanhin ja sisar Aromaan lähetystyö alkoi MTC:ssä, lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa. Siellä he opiskelivat Saarnatkaa minun evankeliumiani -kirjaa. Tämän jälkeen he saivat Salt Lake Cityssä henkilökohtaista valmennusta tietokoneen käytöstä sukututkimuksessa, FamilySearchin käytöstä, lähdemerkinnöistä sukupuussa, kuvien ja lähteiden liittämisestä sukupuuhun, eri maiden sukututkimuksen perusteista jne. Kuuden viikon opiskelun jälkeen alkoi varsinainen palvelutyö Sukututkimuskirjaston kansainvälisessä kerroksessa.
Aluksi he toimivat kerroksessaan eri tehtävissä kuten tervehtijöinä ja paikkojen järjestelijöinä. He auttoivat kutakin vierasta saamaan sopivan lähetyssaarnaajan tai muun asiantuntijan avukseen ja auttoivat myös itse suomalaistaustaisia ja muita sukututkijoita. Tätä työtä he tekivät sadan muun lähetyssaarnaajan ja vapaaehtoisen sekä kymmenkunnan palkatun sukututkimusammattilaisen kanssa. Kokoaikaisia lähetyssaarnaajia oli heidän kerroksessaan noin 30. Muut olivat osa-aikaisia palvelulähetyssaarnaajia ja vapaaehtoisia. Heidän kerroksessaan puhuttiin 19 kieltä ja autettiin vieraita, jotka tulivat kaikista muista maista paitsi englantia äidinkielenään puhuvista maista, siis kaikista Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan sekä useimmista Euroopan maista. Lähes päivittäin kirjastolla järjestettiin kaikille avoimia sukututkimusaiheisia luentoja.
Tietenkin opiskelu jatkui vielä lähetystyön aikanakin. He saivat perehtyä eri maiden sukututkimukseen, kävivät erilliset kurssit Aasian ja Pohjoismaiden sukututkimuksesta ja erikoistuivat vähitellen Tanskan, Ruotsin ja Norjan sukututkimuksiin Suomen sukututkimuksen lisäksi. Suomen- ja ruotsinkielen taidosta oli suuri hyöty vieraita autettaessa. Tässä Eskon kertomus kielitaidon hyödystä:
”Kiertelin kerran tietokoneelta toiselle ja pysähdyin erään koneen äärelle, jossa mies kyseli, mitä mahtoi eräs sana tarkoittaa. Kerroin vain, että se on Oulu, eräs kaupunki Suomessa. Mies oli erittäin tyytyväinen ja kiitteli tiedosta moneen kertaan.”
Suuri haaste oli vanhojen käsialojen lukeminen eri maiden lähteistä. Näin Mirja kertoi:
”Opiskelimme Eskon kanssa vanhoja käsialoja lukien ja kirjoittaen sanoja paperille. Eräänä iltana tunsin suurta riittämättömyyttä ja rukoilin parvekkeellamme. Kuulin Hengen hiljaisen kuiskauksen: Sinä teet tätä yksin, tämä on Minun työtäni. Tämä muutti lähetystyötäni. Aloin kulkea rukous mielessä ja sydämessä. Kun jonkun sukututkimuksessa tuli tilanne, että emme löytäneet hänen esivanhempiaan, aloin rukoilla ja usein mieleeni nousi uusia ajatuksia tai ymmärrys, että tarvitsin jonkun apua, joka osaisi auttaa.”
Ihmeitäkin tapahtui. Tässä yksi Mirjan kertomana:
”Tanskalainen lähetyssaarnaajasisaremme ja erinomainen sukututkija Ane Krogstrup työskenteli eräänä lauantaina kirjastollamme, kun sinne saapui sisar, jolla oli norjalainen tausta. Tämä oli kovasti yrittänyt löytää esivanhempiaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Hän asui toisessa osavaltiossa ja hänellä oli kiire jatkaa matkaansa, mutta hän halusi tulla sukututkimuskirjastoon etsimään esivanhempiaan. Sisar Krogstrup katsoi hänen kanssaan tavallisimmat norjalaisen sukututkimuksen lähteet ja päätyi sitten etsimään tietoja Norjan maakirjoista, joihin on koottu eri lähteistä tietoja kylittäin ja tiloittain. Tietoa esivanhemmista ei kuitenkaan löytynyt eikä ammattilaisiamme ollut talossa auttamassa heitä tuona päivänä. Sisar Krogstrup kertoi alkaneensa menettää toivonsa tietojen löytämiseksi, ja hän alkoi rukoilla mielessään. Silloin heidän luoksensa käveli suoraan ovelta mies, joka kysyi heiltä, saisiko hän auttaa. Kun mies kuuli lähtötiedot, hän käveli maakirjojen hyllyille ja alkoi tuoda kirjan toisensa jälkeen vieraana olevalle sisarelle, joka sai koottua tietoja monta sukupolvea taaksepäin lyhyessä ajassa. Sisar Krogstrup kertoi kokeneensa, että jotain erikoista oli tapahtumassa. Hän oli kysynyt mieheltä, mistä tämä tuli. ”Tuolta ylhäältä, yläkerrasta”, mies oli sanonut. ”Miksi tulitte tänne?” kysyi sisar Krogstrup. ”Auttamaan teitä.” Sitten mies käveli ovelle tutkimatta lainkaan omaa sukuaan ja meni pois.”
Tämänhetkisistä tunnelmista Mirja kertoi näin:
”Nyt on kulunut puolitoista kuukautta kotiin palaamisestamme. Oli haikeaa katsella Salt Lake Cityä lentäessämme sieltä pois. Molemmat tunsimme kuitenkin, että tulisimme vielä käymään siellä. Vapauduttuamme oli myös haikeaa ottaa pois lähetyssaarnaajakyltti ja lähteä Espoosta lähetysjohtaja Watsonin luota kohti Vaasaa ilman sitä. Mutta oli hyvä ja ihana nähdä tuttuja paikkoja matkan varrella ja kotona. Lämmin tunne oli sydämessä. Tähän maahan ja näiden ihmisten keskuuteen me kuulumme. Oli ihana nähdä erityisesti lapset ja lapsenlapset. Olemme saaneet muistella ja eritellä mielessämme lähetystyötämme valmistellessamme ja pitäessämme puheita ja muita esityksiä sekä kertoessamme lähetystyöajastamme sukulaisillemme ja ystävillemme. Mielen ja sydämen täyttää kiitollisuus yhteisestä ajastamme niin erityisessä paikassa kuin Salt Lake City ja ajasta sukututkimuksen ja temppelityön parissa, kaikesta oppimastamme ja kokemastamme. Tiedän, että olen ammentava hengellisyyttä, voimaa ja tietoa lähetystyömuistoistamme koko loppuelämäni ajan. Sukututkimus- ja temppelityö on työtä, jota rakastan ja toivon, että voimme käydä usein kauniissa temppelissämme, palvella siellä Herraa ja lähimmäisiämme verhon molemmin puolin.
Kun mietin lähetystyömme siunauksia, mieli täyttyy kiitollisuudella ja kaipauksellakin. Oli ihanaa palvella lähimmäisiä sukututkimustyössä ja tuntui hyvältä tehdä viikoittain omaa sukututkimustyötä ja käydä temppelissä lähes joka viikko. Ne hetket, kun joku vieraistamme löysi kauan etsityn sukulaisensa kirkon kirjoista tai muista lähteistä, toi suurta iloa ja kiitollisuutta myös meille. Oli ihana palvella Herran palveluun omistautuneiden lähetyssaarnaajien ja ammattilaisten sekä muiden sukututkijoiden kanssa. Kanssamme oli erityinen henki. Sain epäitsekkäästä palvelemisesta kauniin esimerkin, jota haluan seurata. Opin rakastamaan Amerikkaa ja amerikkalaisia sekä Utahin luontoa. Saimme hyviä ystäviä myös Ranskasta, Tanskasta ja Kanadasta sekä joistakin muistakin maista. Tärkeimpiä siunauksiamme on avioliittomme ja parisuhteemme lujittuminen. Olimme yhdessä lähes 24 tuntia vuorokaudessa ja jaoimme ilomme ja surumme ja saimme tehdä sen suomeksi, kun useimmiten puhuimme englantia. Kasvoimme yhteen aivan uudella tavalla. Tunnemme myös, että perheestämme pidettiin huolta. Erityisenä siunauksena oli tyttäremme temppeliavioliitto, jonka hän solmi lähetystyömme aikana.”