Lds.org-sivuston ulkoasu uudistui helmikuun alussa. Tämä on kehitystyön ensimmäinen askel, ja sen tarkoituksena on tehdä kirkon virallisesta sivustosta entistä helpommin henkilökohtaisiin tarpeisiin muokattava ja helppokäyttöisempi.
Lds.org-sivuston johtajan Jeff Isomin mukaan kirkon lähestymistapa lds.org-sivuston muokkaamisessa paremmin jäsenten tarpeita vastaavaksi on enemmänkin ”jatkuvaa kehitystä kuin jotakin mullistavaa. Se tarkoittaa sitä, että teemme sivustolle säännöllisesti pieniä kehitystoimenpiteitä sen sijaan että tekisimme harvemmin suuria muutoksia”, hän sanoi.
Kaikki lähdeaineistot ja työkalut, joita lds.org-sivustolla on totuttu käyttämään, ovat edelleen saatavina. Toistaiseksi lds.org-sivuston valikot ja sivustolla liikkuminen jäävät ennalleen, mutta jossakin vaiheessa muutokset tulevat esiin uutena valikkorakenteena ja käyttäjäkokemuksena, jotka ovat verrattavissa Evankeliumiaiheinen kirjasto -mobiilisovelluksen käytettävyyteen.
”Ymmärrämme, että mikä tahansa muutos voi tuntua turhauttavalta säännöllisesti sivustoa käyttävästä henkilöstä, joka on tottunut löytämään haluamansa asian tietystä paikasta. On kuitenkin huomattava, että lds.org-sivuston kaltaisen laajan ja monipuolisen sivuston on välttämätöntä muuttua vastaamaan kirkon nykyisiä tarpeita ja teknologisia muutoksia. Pyrimme jatkuvasti tekemään lds.org-sivustosta innostavamman ja helppokäyttöisemmän.”
Verkkosivustoa muokkaavat henkilöt tarkastelevat säännöllisesti käyttäjäpalautetta, suorittavat tutkimusta ja pyytävät ohjausta kirkon johtohenkilöiltä saadakseen selville lds.org-sivuston muutostarpeet, hän sanoi.
Muutokset vaikuttavat lds.org-sivuston kaikkiin kieliversioihin ja maakohtaisiin sivuihin (maakohtaiset verkkosivustot).
Helmikuun julkaisuversiossa lds.org-sivuston käyttäjät näkevät seuraavat uudet ominaisuudet:
-
ulkoasumuutoksia
-
uusi Oma tilini ja seurakuntani -valikko
-
uusi Maa ja kieli -valikko
-
maakohtaisille sivuille lisätty navigointivalikko ja hakukenttä.
Joitakin ulkoasuun liittyviä rakenteita on muutettu visuaalisen yhtenäisyyden, luettavuuden ja käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja koko sivuston ilmeen päivittämiseksi. Huomattavin muutos on taustavärin vaihtuminen sinisestä valkoiseksi.
Uusi Oma tilini ja seurakuntani -valikko
Tämä valikko on verkkosivuston jokaisen sivun yläreunassa, ja se korvaa Kirjaudu sisään / Työkalut -linkin. Uuden valikon sisältövaihtoehdot ovat aiempaa helpommin luettavissa ja käytettävissä mobiililaitteen pudotusvalikosta.
Uusi Maa ja kieli -valikko
Tämä valikko on myös verkkosivuston yläreunassa, ja se korvaa kielivalinnan. Uusi valikko auttaa jäseniä löytämään maakohtaisilta sivuilta paikallista sisältöä heidän omalta vyöhykkeeltään.
Maakohtaisille sivuille on lisätty navigointivalikko ja hakukenttä.
Maakohtaisilla sivuilla on nyt sama navigointivalikko kuin lds.org-sivustolla (Pyhät kirjoitukset, Opetukset, Lähdeaineistot, Uutisia). Se merkitsee sitä, että kun käyttäjät etsivät maakohtaisilta sivuilta paikallista sisältöä, he voivat helposti käyttää myös kirkon lähdeaineistoa tarvitsematta mennä lds.org-sivustolle. Jos he menevät lds.org-sivustolle, heidän on helppo palata takaisin.
Lisäksi käyttäjät voivat valita sivustokohtaisia hakuvaihtoehtoja (haku ainoastaan paikallisesta sisällöstä tai kaikesta lds.orgissa olevasta sisällöstä).
Samoin kuin kaikissa pyrkimyksissä kehittää verkossa käytettäviä lähdeaineistoja ja niihin liittyvää jäsenten käyttäjäkokemusta, kirkon ohjelmiston suunnittelijat ja kehittäjät kannustavat kärsivällisyyteen ja joustavuuteen kehitystyön aikana. Jotta voitaisiin varmistaa, että nämä ja muut tulevat muutokset vastaavat jäsenten tarpeita, käyttäjiltä toivotaan palautetta. Voit antaa palautetta valitsemalla lds.org-sivuston alaosassa kohdan Anna palautetta.