Nuorten Naisten leiri 20.–23. kesäkuuta 2016

Nuorten Naisten leiri 20.–23. kesäkuuta 2016

Ystävyyttä. Naurua. Pyhää Henkeä. Kaikkia näitä koettiin kesäkuun Nuorten Naisten leirillä, joka järjestettiin tänä vuonna Espoon Luukissa. Alue oli valoisa, mukava ja kaikin puolin ihanteellinen leiripaikaksi. Perinteisesti leirillä oli paljon ohjelmaa, joka jakautui erätaitojen opetukseen ja ystävystymiseen. Leirillä järjestettiin myös todistuskokous, jossa jokainen nuori nainen sai halutessaan lausua oman todistuksensa.

Kuten Nuorten Naisten leirillä on tapana, tänäkin vuonna nuoret naiset jaettiin ryhmiin, joissa vanhemmat nuorleirinjohtajat ohjasivat ja opettivat nuorempia leiriläisiä. Ryhmistä muodostui leirin aikana ikään kuin perhe. Ryhmissä opittiin yhdessä paljon uusia taitoja, esimerkiksi ensiapua ja erilaisia kädentaitoja. Nämä taidot joutuivatkin heti koetukselle viimeisen illan vaelluksella, jossa nuorille järjestettiin erilaisia tehtäviä, jotka vaativat opittujen taitojen käyttöä ja soveltamista.

Leirin teemana oli ”Me and Myself”, joka pohjautuu henkilökohtaiseen arvoon, yhteen nuorten naisten kahdeksasta arvosta. Teema pyrki auttamaan nuoria naisia ymmärtämään heidän henkilökohtaista arvoaan, sitä miten taivaallinen Isä näkee jokaisen henkilön arvon ja kuinka voimme työstää sekä kohottaa omaa henkilökohtaista arvoamme. Tätä teemaa tukivat aamuiset hengelliset tuokiot, joissa nuoret naiset tutkivat ryhmissä pyhiä kirjoituksia ja keskustelivat evankeliumista. Lisäksi nuorilla oli mahdollisuus opiskella Nuorten Naisten tehtäväkirjaa Edistyminen ja suorittaa kirjasen suorituksia yhdessä muiden nuorten naisten kanssa.

Toisena leiripäivänä järjestettiin ensimmäistä kertaa leirille osallistuville leirikaste, jonka nuorleirinjohtajat aikuisten avustuksella järjestivät. Leirikasteeseen osallistuvat joutuivat suorittamaan silmät sidottuina useita tehtäviä, joiden jälkeen he saivat pienen hemmotteluhetken ja pääsivät uimaan ja saunomaan.

Leiri huipentui torstaiaamuna pidettyyn todistuskokoukseen. Kokouksessa tuntui käsin kosketeltavana Pyhä Henki ja sisaruus, jota jokainen nuori nainen oli oppinut leirin aikana tuntemaan. Todistuskokouksen lopuksi laulettiin yhteen ääneen vuoden leirilaulu ”Ääni hiljainen” (sävel ja sanat Irmeli Tuisku). Tämä oli mahtava lopetus upealle leirille, josta tulevatkin leirit voisivat ottaa mallia. 

Picture1.png