Olin yksin, mutta en yksinäinen, koska Hän oli lähellä

Gillian
Gillian found joy in being single

Päätin monta vuotta sitten, että löytäisin iloa olosuhteistani riippumatta. En odottaisi ”kun” tai ”jos” aloittaisin jonkin seikkailun, ottaisin vastaan jonkin tilaisuuden tai tekisin jonkin muutoksen. Siihen sitoutuminen oli ratkaisevan tärkeä askel, joka muutti elämäni ja auttoi osaltaan siinä, että aloin menestyä. En tehnyt sitä yksin, vaan Herra vahvisti minua jokaisessa kohtaamassani tilanteessa ja ohjasi minua poluille, jotka toivat minulle suurinta onnea.

Elämäni ei ole sujunut ihan niin kuin odotin. Yksi asia, jota en odottanut, on yhä olla naimaton tässä iässä. Mutta naimattomuus ei ole ahdinko. Omassa tilanteessani Herra on siunannut minua mahtavilla kokemuksilla, joita en myöskään osannut odottaa ja jotka eivät ehkä olisi olleet mahdollisia, jos tilanteeni olisi ollut erilainen. Aina ei ole ollut helppoa, ja olen varma, että kohtaan haasteita tulevaisuudessakin, mutta olen myös varma siitä, että jos minulla on edelleen USKOA ja LUOTTAMUSTA taivaallisen Isän suunnitelmaan elämääni varten, tulossa on vieläkin ihanampia kokemuksia.


Emme ole täällä pelkästään 'suoriutuaksemme elämästä', sillä 'ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo' [1] . Joten 'lähtekää ulos sateeseen, katsokaa ylös taivaaseen, avatkaa suunne ja juokaa!' [2] Olkaa iloisia ja yrittäkää tuoda iloa toisille.


[1] 2. Nefi 2:25

[2] Yoon Hwan Choi: ”Älä katso ympärillesi, katso ylös!” Liahona, toukokuu 2017, s. 91.