Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet uskovat, että Jumala on antanut meille perheen auttaakseen meitä tulemaan sellaisiksi ihmisiksi kuin Hän haluaa meidän olevan. Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että perhe on Jumalan säätämä ja että Jumala haluaa meidän olevan yhdessä perheemme kanssa myös taivaassa kuolemamme jälkeen. Ei siis ole yllättävää, että myöhempien aikojen pyhät uskovat, että perheen yhteisen ajan pitäisi olla tärkeää täällä maan päällä!
Mikä on perheilta?
Myöhempien aikojen pyhiä neuvotaan varaamaan yhtenä iltana viikossa aikaa yhdessä perheenä oppimiseen ja mukavaan yhdessäoloon. Tätä aikaa kutsutaan perheillaksi. Perheilta on myöhempien aikojen pyhien perinne, joka on ollut käytössä yli vuosisadan (ks. ”Perheilta 100 vuotta”, Liahona, huhtikuu 2015, s. 80). Perheilta pidetään yleensä maanantai-iltana, mutta sen voi pitää minä iltana viikossa hyvänsä.
Mitä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat perheet tekevät perheillan aikana?
Perheilta on aikaa vahvistaa siteitä perheenjäsenten välillä. Se on myöhempien aikojen pyhien perheille aikaa kasvaa tiiviimmin yhteen. Perheillan toiminnat voivat olla niin yksinkertaisia tai niin monimuotoisia kuin perhe toivoo, sillä tärkeintä on viettää aikaa yhdessä tekemällä jotakin mukavaa. Perheillassa monet myöhempien aikojen pyhien perheet pelaavat pelejä, urheilevat, laulavat, palvelevat muita, syövät herkkuja ja esittelevät taitoja. Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että perheillan pitäminen voi tuoda kotiin rauhan, ykseyden ja rakkauden tunteita.
Myöhempien aikojen pyhät ovat kristittyjä, ja myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat perheet uskovat myös, että perheilta on aikaa, jolloin vanhemmat voivat opettaa lapsilleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Myöhempien aikojen pyhät uskovat Raamatun opetukseen, että vanhempien tulee kasvattaa lapsiaan ja ojentaa heitä ”Herran tahdon mukaan” (ks. Kirje efesolaisille 6:4). Myöhempien aikojen pyhien muissa pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että vanhempien tulee ”opettaa lapsiaan rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä” (ks. Oppi ja liitot 68:28). Niinpä monet myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat perheet aloittavat ja lopettavat perheillan rukouksella. Perheillassa perheet myös tutkivat yhdessä Jumalan sanaa ja keskustelevat kysymyksistä ja huolista, joita perheenjäsenillä saattaa olla evankeliumiin liittyvistä aiheista.
Kuinka voin saada tietoa Jumalan suunnitelmasta perhettäni varten?
Haluaisitko tietää lisää myöhempien aikojen pyhien uskonkäsityksistä, jotka koskevat perhettä ja sitä, mitä Jumala haluaa perheellesi? Saat lisää tietoa perheitä koskevasta Jumalan suunnitelmasta sivustolla tulkaakristuksenluokse.org.