Suomea koetteli kansalaissota vuonna 1918. Kerttu Bruun lähti jo alle 9-vuotiaana nälän pakottamana veljensä kanssa kodistaan kävelemään mummon luo Kuopioon. Väsymys kuitenkin yllätti, ja Savitaipaleella eräs ystävällinen yösijan antaja pyysi Kerttua lapsenpiiaksi ruokapalkalla. Kerttu oli oppinut jo pienenä turvautumaan Jumalaan. Palvelemalla hän oppi paljon, kuten rakastamaan kaikkia ihmisiä ja erikoisesti lapsia. Hän oppi tekemään ruokaa kaikista luonnon antimista, keritsemään lampaita ja kehräämään villat langoiksi. Hän neuloi, kutoi ja ompeli ne tarvittaviksi vaatteiksi.
Kerttu unelmoi, että hänellä olisi joskus oma suuri perhe. Toive alkoi toteutua, kun hän vuonna 1935 avioitui Juhana Jäkön kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta: Irja, Pentti, Aimo, Heikki, Eila, Sirkka-Liisa ja Marja-Leena. Äitimme oli kiitollinen kaikesta opista ja taidoista, joita hän oli saanut, sillä sotien aikana ja niiden jälkeenkin hän todella tarvitsi niitä. Jumalaan luottaen äiti ja isä saivat perheensä ruokituksi ja vaatetetuksi puutteenkin keskellä. Tärkeimpänä äiti piti kristillistä kasvatusta. Hän opetti meidät rukoilemaan ja kunnioittamaan elämässä kaikkea hyvää ja välttämään pahaa. Vuonna 1950 vanhempamme rakensivat kesämökin Taipalsaarelle, ja sinne meidät lapset vietiin aina kesäksi. Kesät Saimaan rannalla olivat meille kaikille parhainta aikaa.
Aikanaan kodin piiri kävi pieneksi ja äiti ymmärsi, että pian hänen lapsensa jättävät suojaisan kodin. Äiti rukoili paljon meidän lasten puolesta, ja hän jopa toivoi, että yhdestä hänen pojistaan tulisi pappi. Monien tapahtumien ja selkeän johdatuksen kautta minun tieni vei Kristuksen kirkkoon ja minut kastettiin vuonna 1957.
Kaksi veljeäni ja kolme siskoani ja äitikin tekivät kukin vuorollaan liiton Jumalan kanssa ottamalla kasteen. Äiti sai temppeliendaumentin Bernin temppelissä Sveitsissä. Kuolemaansa edeltävänä sunnuntaina äiti näki ja kuuli, kun hänen kolme poikaansa pappeudenhaltijoina todistivat evankeliumin palautuksesta ja Jumalan hyvästä huolenpidosta. Äiti koki, että kaikki hänen toiveensa olivat toteutuneet, ja viimeisinä sanoinaan hän kiitti Jumalaa – kiitos, kiitos, kiitos.
Meillä seitsemällä lapsella säilyi halu ainakin juhannuksena olla yhdessä kesämökillä muistelemassa ja tapaamassa toisiamme. Muutamiksi vuosiksi tuo perinne katkesi, mutta onneksi nuoremman sukupolven edustajat virittivät jälleen ajatuksen yhteisestä juhannusjuhlasta.
Niinpä monien valmistelujen jälkeen kokoonnuimme juhannuspäivänä 2013 Lemille Kotalahden leirikeskukseen. Me kaikki Juhanan ja Kertun seitsemän lasta olimme paikalla, samoin monet lapsistamme ja heidän perheensä, yhteensä 116 henkilöä. Sirkka-Liisan tytär Nina oli valmistanut kaikille nimilaput, joiden avulla tunnistimme toisemme, ja jokaisella perhekunnalla oli myös tietyn värinen paita kertomassa, ”kenen lapsia sitä ollaan”.
Aurinkoinen päivä kului lohikeittoa syödessä ja kaikenlaisia nyyttikestiherkkuja maistellessa. Muistelimme menneitä, lauloimme Eilalle syntymäpäivälaulun 70-vuotispäivän kunniaksi ja söimme hänen tarjoamaansa suurta syntymäpäiväkakkua. Sain pitää pienen puheen, jossa korostin sitä oikeaa elämänasennetta ja ykseyttä, joka meillä on Jäkön suvussa, ja sitä, kuinka suuresti meitä on siunattu. Ja että olisimme aina valmiita jakamaan sitä hyvää, jolla meitä on siunattu.
Oli hyvä huomata, että sukulaisten väliset siteet ovat säilyneet lämpiminä ja tärkeinä, ja tuntuu, että kaikki haluavat tapaamisperinteen jatkuvan.