Rauman kappeli 50 vuotta

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon, Rauman seurakunnan uusi kappeli vihittiin käyttöön 9.11.1975.

Rauman kappeli

Kuva kertoo kappelirakennuksen yksinkertaisesta kauneudesta ja käytännöllisyydestä. Kappelirakennus on suunniteltu siten, että siihen voidaan seurakunnan kasvaessa helposti rakentaa lisätiloja. Kappelirakennuksen laajennus valmistui vuonna 1981.

Tässä siirtyvät yhteistoimin kattopalkit paikoilleen uuteen kappelirakennukseen.
Tästä se alkoi: Rauman kappelin rakentaminen vuonna 1973. Seurakuntalaiset olivat innolla ja ahkerasti mukana rakennustalkoissa. Tässä siirtyvät yhteistoimin kattopalkit paikoilleen uuteen kappelirakennukseen.

Valmistuneen kappelin, nykyisin seurakuntakeskuksen, vihkimistilaisuutta johti seurakunnanjohtaja Jukka Laine ja tilaisuuden johtavana virkamiehenä toimi silloinen lähetysjohtaja Stephen B. Mahoney.

Historiankirjat kertovat, että kokous aloitettiin laululla Laella kukkulan, jonka jälkeen veli Veikko Marjanen piti alkurukouksen.

Seurakunnanjohtaja Jukka Laine toivoi puheessaan, että uusi rakennus auttaisi seurakuntalaisia lähemmäksi vanhurskautta. Tämän tulisi näkyä puheina, tekoina ja rakkautena jokaisen seurakuntalaisen elämässä.

Alkeisyhdistyksen kuoro lauloi Pelko jo pois, jonka jälkeen veli Esa Rantaniemi esitti yksinlauluna Oon lapsi Jumalan.

Lauluesityksen jälkeen sisar Alli Halmetoja korosti puheessaan kestävän perustan tarvetta – niin rakennuksissa kuin ihmisissäkin. Ihmisten hengellisen kestävyyden rakenteina ovat kuuliaisuus, nöyryys, palveleminen ja rakkaus.

Puheen jälkeen nuorten lauluryhmä esitti Partiolaisten marssin.

Piirinjohtaja Kari Haikkolan puheen viestinä oli se, että jokainen, joka ottaa evankeliumin elämäänsä, on tunteva syvällistä iloa, eikä hän halua antaa sitä pois.

Lähetysjohtaja Stephen B. Mahoney korosti puheessaan, että me rakennamme ihmisiä, ei rakennuksia ja hän korosti työnteon siunauksia. Kun teemme työtä, olemme onnellisia.

Maailma on sen johdosta parempi, kun me pyrimme olemaan itse parempia.

Puheensa päätteeksi lähetysjohtaja Stephen B. Mahoney vihki rakennuksen.

Tilaisuus päättyi seurakunnan kuoron esittämään lauluun Jesaja 35.

Tilaisuudessa oli läsnä 114 henkilöä. Rauman kaupunki oli lähettänyt tilaisuuteen kolme virallista edustajaa.

Teksti Kaisu Hilakari