Eräät elämäni suurimmat ihmeet ja siunaukset ovat tulleet sukututkimustyöstä.
Liityin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon Farnborough’ssa Englannissa täytettyäni juuri 18 vuotta. Tunsin heti itseni tervetulleeksi ja osaksi suurta perhettä, vaikka emme olleetkaan verisukua. Se merkitsi erityisen paljon minulle, koska tulen pirstoutuneesta perheestä, jonka jäsenet ovat vuosien aikana etääntyneet toisistaan. Pian kirkkoon liittymiseni jälkeen päätin piirtää ensimmäisen sukupuuni, pienen taimen, joka koostui äidistäni, sisarestani ja minusta. Piirsin sen lupaukseksi siitä, että jonakin päivänä etsisin esivanhempiani ja kasvattaisin tuota puuta. Alussa tietoja oli vain vähän, mutta sain tukea raamatunkohdasta ”Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen” (Mal. 3:24) ja tiesin, että sukupuun kasvattaminen tehtäisiin mahdolliseksi.
Seuraavan vuoden aikana motivaationi koota yhteen tämän särkyneen perheen palaset ja saada tietää, mistä olen tullut, vahvistui. Tutkittuani internetiä monta päivää onnistuin saamaan yhteyden äitini sisariin ja isoäitiini. Suureksi onnekseni pystyin luomaan hyvän suhteen mummooni ennen hänen poismenoaan. Isoäitini oli hyvin kiinnostunut sukututkimuksesta, vaikkakaan hänellä ei ollut ollut paljon menestystä, mutta hän välitti minulle mitä tiesi ja kertoi minulle isoisästäni ja edesmenneistä vanhemmistaan. Minulla ei ollut koskaan tilaisuutta tavata näitä suurenmoisia ihmisiä, mutta tunsin rakkautta heitä kohtaan ja tiesin, ettei heitä unohdettaisi ja että voisin välittää isoäitini kertomukset seuraaville sukupolville.
Isästäni en tiennyt juuri mitään. Luulin, että tiesin hänen etunimensä ja yritin vuosikausia turhaan löytää hänet. Eräänä päivänä osuin sattumalta Facebook-profiiliin, joka saattoi olla hänen, siltä minusta tuntui. Sitä ei ollut ollut aikaisemmin, kun olin yrittänyt etsiä häntä, mutta eräänä päivänä se yhtäkkiä putkahti esiin. Myöhemmin isäni kertoi minulle, että hän oli itse asiassa vaihtanut etunimensä, koska ei pitänyt siitä, ja luonut uuden Facebook-profiilin vanhalla nimellä, jotta hänen armeijanaikaisten ystäviensä olisi helpompi löytää hänet. Näiden tapahtumaketjujen ansiosta pääsin kuin pääsinkin 20 vuoden jälkeen yhteyteen isäni kanssa, ja yllätykseksemme olimme asuneet vain 15 minuutin ajomatkan päässä toisistamme monta vuotta, ennen kuin lähdin Englannista.
Matkustin sinne takasin vuonna 2011, ja me tapasimme ensimmäisen kerran, ja tuntui kuin välissä ei olisi ollut aikaa ollenkaan. Vierailullani isäni kertoi minulle isovanhemmistani ja näytti minulle paikan, jossa he olivat asuneet ja Porstmouthissa sen paikan, jossa hänen isänsä ja äitinsä oli haudattu mereen laivaston perinteiden mukaisesti. Yritimme etsiä isoisäni isää Victor James Crosbya Portsmouthin sotamuistomerkistä, koska isäni ei tiennyt hänestä juuri muuta kuin nimen ja että hänen nimensä saattaisi kuulopuheen mukaan olla tuossa muistomerkissä. Emme löytäneet hänen nimeään satojen nimien joukosta tuolla matkalla, mutta jäljelle jäivät polttavat kysymykset siitä, kuka hän oli ja mitä hän oli elinaikanaan tehnyt.
Viiden vuoden aikana tuon Englannin-matkan jälkeen olin monta kertaa turhaan yrittänyt löytää esivanhempiani FamilySearchista. Aloin menettää toivoani ja minusta tuntui, etten koskaan löytäisi heistä tietoja ja ellen minä niitä löytäisi, heidät unohdettaisiin.
Mutta taivaallinen Isä ei unohda ainuttakaan lastaan. Hän rakastaa jokaista heistä, ja minä uskon, että jokaisen ihmisen tarina tämän maan päällä on tärkeä. Jostakin minulle tuntemattomasta syystä minun ei ollut määrä löytää isääni eikä muitakaan sukulaisiani ennen kuin määrättynä aikana elämässäni. Tiedän, että taivaallinen Isä halusi minun ryhtyvän työhön, ja Hän auttaisi minua muussa. Tiedän, että perheet ovat keskeisellä sijalla Hänen suunnitelmassaan meitä varten ja että Hän auttaisi minua löytämään esivanhempiani.
Käytyäni kerran temppelissä aiemmin samana vuonna innostuin taas avaamaan FamilySearchin katsoakseni, löytäisinkö jotain. Yhtäkkiä löysin isoisäni isän Victor James Crosbyn nimen. Muutamassa tunnissa löysin hänen laivastotietonsa, hänen veljensä ja sisarensa sekä vanhempansa. Löysin jopa kokonaisen kirjan hänen sukellusvenemiehistöstään HMS Saracenissa (Twixt the Devil and the Deep Blue Sea, Dethick & Corke, 2014). Tiedettyäni vuosikausia vain nimen enkä mitään muuta löysin yhtäkkiä kirjan, jossa oli kokonainen isoisästäni kirjoitettu luku!
Otin yhteyttä kirjan kirjoittajaan ja sain sieltä paljon asiakirjoja, valokuvia ja muuta tietoa isoisästäni ja lisäksi sain yhteyden elossa oleviin sukulaisiin! Myös isälläni oli myöhemmin ilo tavata heidät henkilökohtaisesti.
Victor James Crosby oli Britannian laivastossa johtavana sähköttäjänä HMS Saracenissa, sukellusveneessä, joka aiheutti paljon kauhua saksalaisille toisen maailmansodan aikaan. Valitettavasti italialaiset käyttivät sitä vastaan syvyyspommeja 14. elokuuta 1943 ja sen eloon jääneet miehistön jäsenet vietiin sotavangeiksi Italiaan. Kun Italian kanssa oli solmittu aselepo, isoisäni isä pakeni ja yritti päästä liittoutuneiden rintamalinjalle mutta pääsi vain Fontana Liri -nimiseen italialaiseen kylään asti, jossa hän sai osuman yrittäessään paeta saksalaisia sotilaita, jotka piileskelivät sikäläisessä maalaistalossa. Hän kuoli 34-vuotiaana jättäen jälkeensä vaimon ja neljä pientä lasta. Fontana Lirissä on nyt hänen muistolleen omistettu puutarha, ja hänen tarinansa muistetaan yhä paikkakunnalla. Me koko perhe aiomme mennä käymään hänen haudallaan Italiassa. Meitä on neljä sukupolvea jälkeläisiä, jotka eivät ole unohtaneet häntä ja jotka rakastavat häntä.
Sukututkimus on auttanut minua tuntemaan paremmin itseäni ja tietämään, mistä minä olen tullut. Se on yhdistänyt minut elossa oleviin ja edesmenneisiin sukulaisiin. Sukuni on kasvanut tuosta kolmen hengen taimesta kirkkoon liittymisen aikaan kukoistavaksi puuksi, joka vain kasvaa kasvamistaan. Sukututkimus on opettanut minulle, että taivaallinen Isä ei unohda ketään ja että mekin voimme muistaa sukulaisiamme ja heidän elämäänsä tutkimalla sukuamme. Olen ylpeä esivanhemmistani ja olen iloinen siitä, että minulla on nämä tiedot välitettäviksi lapsilleni. Minulla on luja todistus siitä, että saan nähdä esivanhempani jälleen jonakin päivänä, ja se on oleva naurun ja kyynelten päivä, kun kokoonnumme yhteen perheenä, joka on sinetöity yhteen iankaikkisuudeksi. Tiedän, että he ovat odottaneet innokkaasti, että minä etsisin heidän nimensä ja tarinansa, ja vaikka olen tehnyt paljon työtä, aina ei ole oikea hetki löytää näitä ihmisiä. Tiedän, ettei minun pitäisi lannistua eikä antaa periksi, koska he odottavat löytämistään, kun oikea hetki koittaa.
Minulla on luja todistus siitä, että sukututkimus on tärkeä osa taivaallisen Isän suunnitelmaa ja että sen kautta me voimme oppia, päästä lähemmäksi sukulaisiamme ja oppia rakastamaan ja kunnioittamaan heitä enemmän ja olla jonakin päivänä yhdessä ikuisesti.