Paikallisia uutisartikkeleita

Helsingin temppelin uuteen johtokuntaan on kutsuttu temppelinjohtajaksi Ismo Määttä ja temppelinemännäksi Erja Määttä Helsingin 1. seurakunnasta.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenillä koko Suomessa oli aivan erityinen juhlahetki, kun kauan odotettu ja kaivattu kolmas vaarna järjestettiin Jyväskylässä 15.-16.5.2021.
Tervetuloa seuraamaan Jyväskylän vaarnan perustamiskokouksia!
Tervetuloa seuraamaan näitä Jyväskylän vaarnan perustamiseen liittyviä kokouksia yhdessä perheenne ja ystävienne kanssa.
Koronaviruspandemian vuoksi Temppeliaukion tabernaakkelikuoron ja orkesterin vuoden 2021 kulttuuriperintökiertue, jonka alkuperäiseksi ajankohdaksi suunniteltiin 17. kesäkuuta – 8. heinäkuuta 2021, on siirretty vuodelle 2022. Vuonna 2022 kaikki konsertit tullaan järjestämään samoissa kaupungeissa kuin oli suunniteltu alkuperäisen kiertueen osalta.
Joku on sanonut, että lähetyssaarnaajana olo on kuin katsoisi ulkopuolisena pienestä ikkunasta maailmaa, sisar Ruusu Langenberg, 21, miettii.
Lähetyskentän alueeseen kuuluvat Bulgaria ja Turkki, ja sen lähetyssaarnaajat puhuvat kolmea Koivistoille entuudestaan tuntematonta kieltä.
Elämme ainutkertaista aikaa kirkon historiassa. Saamme kokemuksia, jotka lähentävät meitä Kristukseen.
Presidentti Nelson toivottaa lämpimästi tervetulleiksi kaikki – riippumatta uskon perinteestänne – liittymään mukaan tekniikan välityksellä ja riemuitsemaan ilmoitetun totuuden lohdullisesta voimasta tässä huhtikuun yleiskonferenssissa.
Tampereen vaarna sai uuden johtokunnan vaarnakonferenssissa 15.– 16.2. Vaarnanjohtajaksi kutsuttiin Michael Koivisto Turun 1. seurakunnasta. Koiviston neuvonantajiksi kutsuttiin Zsolt Brändh Tampereen 2. seurakunnasta ja Kai Huittinen Tampereen 1. seurakunnasta.
Muutokset tulevat voimaan 16. maaliskuuta 2020 kaikissa temppeleissä maailmanlaajuisesti
Paikalliset johtohenkilöt neuvottelevat päättääkseen, kuinka saada sakramentti jäsenten saataville ainakin kerran kuussa