Tiivistelmä yleiskonferenssista

Presidentti Nelson

Maailmanlaajuisen levottomuuden aikana uudistakaa sitoumuksenne Kristukseen, kehottaa presidentti Nelson yleiskonferenssissa

Kuudesta uudesta temppelistä ilmoitettu; johtohenkilöt tuomitsevat rasismin ja kutsuvat osoittamaan kohteliaisuutta julkisessa elämässä

Ottakaa tulevaisuus vastaan uskoa osoittaen ja pyrkikää levottomista ajoista huolimatta kukoistamaan hengellisesti. Nämä olivat muutamia niistä tärkeistä sanomista, joita esitti presidentti Russell M. Nelson, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon maailmanlaajuinen johtaja uskontokunnan 190. puolivuotiskonferenssissa 3.–4. lokakuuta 2020.

Samalla kun presidentti Nelson ilmaisi iloa tilaisuudesta ja mahdollisuudesta kokoontua virtuaalisesti yhdessä maailmanlaajuiseen konferenssiin, hän myös esitti surunvalittelut kaikille niille, joihin koronapandemia, luonnonkatastrofit ja muut vaikeudet ovat vaikuttaneet.

Mutta maailman levottomuudesta huolimatta Herra haluaa meidän ”odottavan tulevaisuutta iloisen odotuksen vallassa”, presidentti Nelson sanoi.

”Teidän ja minun haasteenamme on huolehtia siitä, että jokainen meistä yltää omiin 

jumalallisiin mahdollisuuksiinsa. Tänä päivänä kuulemme usein puhuttavan ’uudesta normaalista’. Jos todella haluatte omaksua 

’uuden normaalin’, kutsun teitä kääntämään sydämenne, mielenne ja sielunne kasvavassa määrin taivaallisen Isämme 

ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen puoleen. Olkoon se teidän ’uusi normaalinne’.” 

Useat puhujat myöhempien aikojen pyhien maailmanlaajuisessa tapahtumassa kehottivat kohteliaaseen keskusteluun julkisessa elämässä sekä rasististen asenteiden täydelliseen hylkäämiseen. Pitäessään lauantain aamukokouksen alkurukousta vanhin Patrick Kearon, seitsemänkymmenen koorumien virkaiältään vanhin johtaja, pyysi jumalallisia siunauksia niille, jotka tuntevat olevansa väheksyttyjä.  ”Me pyydämme heille parantumista, rauhaa ja lohtua”, hän lausui ja anoi, ”me tarvitsemme paluuta hyvätapaisuuteen, arvokkuuteen ja kohteliaisuuteen julkisessa elämässä.” 

Kirkon johtohenkilöt viittasivat evankeliumista kertomisen uusiin teknisiin lähestymistapoihin, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Presidentti Russell M. Nelson julisti yleiskonferenssin avauspuheessaan: ”Herran työ kulkee – – vakaasti eteenpäin. Sosiaalisen etäisyyden, kasvomaskien ja Zoom-kokousten keskellä olemme oppineet tekemään joitakin asioita eri tavalla ja joitakin jopa entistä tehokkaammin. Epätavalliset ajat voivat tuoda epätavallisia palkintoja. Lähetyssaarnaajamme ja lähetystyönjohtajamme ovat olleet kekseliäitä, sinnikkäitä ja todella ihmeellisiä. Vaikka useimpien lähetyssaarnaajien on pitänyt löytää uusia, luovia tapoja tehdä työtään, monet lähetyskentät ovat raportoineet tekevänsä aiempaa enemmän opettamista.”

Konferenssissa ilmoitettiin suunnitelmista rakentaa temppeli kuudelle paikkakunnalle: Tarawa Kiribati, Port Vila Vanuatu, Lindon Utah USA, Suur-Guatemala Guatemala, São Paulo (itäinen) Brasilia ja Santa Cruz Bolivia. Tultuaan kirkon johtajaksi vuonna 2018 presidentti Nelson on ilmoittanut 49 uuden temppelin rakentamisesta. Jeesuksen Kristuksen kirkolla on tällä hetkellä 230 temppeliä ilmoitettuna, rakenteilla tai toiminnassa.

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta ilmoitti uusista kutsuista tehtäviin: uudeksi johtavana auktoriteettina toimivaksi seitsenkymmeneksi kutsuttiin vanhin Dean M. Davies, uudeksi jäseneksi johtavaan piispakuntaan kutsuttiin piispa L. Todd Budge ja lisäksi kutsuttiin neljä vyöhykeseitsenkymmentä. Presidentti Eyring ilmoitti myös piispa Dean M. Daviesin vapauttamisesta johtavasta piispakunnasta sekä kolmen johtavana auktoriteettina toimivan seitsenkymmenen sekä 47 vyöhykeseitsenkymmenen vapauttamisesta. Vanhin L. Whitney Claytonin (jolle on annettu täysin palvelleen asema) tilalle seitsemänkymmenen johtokuntaan tulee vanhin Brent H. Nielson.

Naisten kokouksessa sisar Sharon Eubank, ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, puhui naisten voimasta ”poistaa ennakkoluuloja ja vahvistaa ykseyttä” sekä kehotti naisia ”[olemaan] osa joukkovoimaa, joka muuttaa maailmaa paremmaksi”.

”Tämän kirkon naisilla on rajattomat mahdollisuudet muuttaa yhteiskuntaa”, hän sanoi. Sisar Eubankin mukaan ”muutos, johon pyrimme itsessämme ja ryhmissä, joihin kuulumme, tulee vähemmän aktivismin avulla ja enemmän sen avulla, että yritämme joka päivä aktiivisesti ymmärtää toisiamme”. Naiset voivat pyrkiä ponnisteluillaan huolehtimaan siitä, että he toimivat yhteistyössä muiden kanssa, jolloin yksilöt voivat toimia yhteisen hyvän eteen ja kukin voi ”mukautua muiden tarpeisiin ja kykyihin”. He voivat ammentaa Herran voimaa, kun he ulottavat muille samaa armoa, jota he tavoittelevat itselleen.

Viikonlopun aikana pidettiin yhteensä viisi konferenssikokousta, ja ne lähetettiin konferenssikeskuksen teatterista Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa. Satelliitti-, radio-, televisio- ja internetlähetysten sekä painettujen julkaisujen avulla puhujat ovat tavoittaneet arviolta miljoonia käsittävän maailmanlaajuisen yleisön. 

Myöhempien aikojen pyhien lähetyssaarnaajat tulivat ensi kertaa Eurooppaan vuonna 1837. Nykyään Euroopassa on yli puoli miljoonaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsentä.