Vaimoni Mei ja minä olemme aivan uusia kirkon jäseniä. Tietomme monista asioista on vielä hyvin rajallinen. Olemme itse asiassa vasta alkaneet lukea Mormonin kirjaa.
Lukiessamme Ensimmäistä Nefin kirjaa olemme huomanneet, että sana ”usko” esiintyy siinä usein. Nefin mukaan hänen isänsä Lehi lähti Jerusalemista ja meni erämaahan. Lehi otti mukaansa vaimonsa ja neljä poikaansa: Lamanin, Lemuelin, Samin ja Nefin. Päätös oli vaikea, koska he jättivät taakseen maansa ja koko omaisuutensa. Lehi teki sen, koska hänellä oli vahva usko Herraan. Laman ja Lemuel nurisivat isäänsä vastaan, koska heiltä puuttui uskoa Herraan. Nuorin veli, Nefi, oli sitä vastoin kuuliainen ja rukoili uskossa.
Uskon ansiosta Henki opasti Nefiä, niin että hän pystyi surmaamaan Labanin Herran käskystä ja onnistui saamaan pronssilevyt.
Uskon ansiosta Nefi vapautui ihmeellisesti hänen veljiensä sidottua hänet köysillä.
Uskon ansiosta Nefi rakensi laivan Herran hänelle näyttämällä tavalla.
Uskon ansiosta Nefin rukous sai myrskyn laantumaan, niin että hän pystyi johdattamaan väkensä vesien poikki ja saapumaan luvattuun maahan.
Minä tiedän, että usko Herraan on avain kaikkeen ja se on todellakin tuonut perheeseemme myönteisiä muutoksia heti siitä lähtien, kun päätimme osoittaa uskoa. Meidät kastettiin viime vuonna joulukuun 23. päivänä. Jotkut ystävistämme kysyivät meiltä: ”Miten voitte päättää jotakin tuollaista niin nopeasti?” Totta puhuen se oli uskon ansiota. Muistan, että eräs lähetyssaarnaaja kertoi minulle, että usko on kuin siemen. Ystävämme kirkossa auttoivat meitä istuttamaan tuon siemenen ensimmäisenä päivänä, jona tulimme, ja tuo siemen on kasvanut joka päivä.
Muistan yhä sen ensimmäisen kerran, kun astuimme sisään tämän kirkon kokouspaikkaan. Olimme hyvin vaikuttuneita. Rakennus oli varsin vaatimaton, ja ihmiset olivat erittäin ystävällisiä. Sakramenttikokouksessa me kuulimme monia kauniita lauluja ja koskettavia puheita. Kokouksen jälkeen monet veljet ja sisaret tulivat tervehtimään meitä lämpimästi ja auttamaan meitä monin tavoin. Jotta tuntisimme olomme kotoisaksi, he esimerkiksi näyttivät meille, missä Alkeisyhdistys pidetään lapsillemme, ja sitten he johdattivat meidät luokkaamme. Heidän ystävällisyytensä ja vanhurskautensa saivat meidät ihastumaan kirkkoon saman tien! Uskomme Herraan alkoi rakentua siitä hetkestä, koska uskoimme, että heidän ystävällisyytensä ja vanhurskautensa tuli Häneltä. Halusimme olla samanlaisia kuin he. Halusimme, että mekin olisimme Herran rakastamia ja siunaamia. Seurakuntamme jokainen jäsen on ollut meille hyvänä esimerkkinä ja auttanut meitä vahvistamaan uskoa.
Muistan yhä, kuinka eräs lähetyssaarnaaja lähetti minulle kerran viestin. Hän neuvoi minua lukemaan Mormonin kirjaa joka päivä. Hän sanoi, että viisikin minuuttia olisi hyödyksi. Siitä päivästä lähtien me olemme lukeneet tuota kirjaa – vaikkemme ehkä joka päivä – ja se toimii jo vahvistaen uskoamme.
Uskon ansiosta me lopetimme juomasta kahvia ja vihreää teetä, jotka olivat vuosien ajan lempijuomamme.
Uskon ansiosta me yritämme malttaa aina mielemme. Nykyään kun lapsemme kiukuttelevat, vaimoni ja minä autamme toisiamme olemaan kärsivällisempiä, koska ajattelemme, että Herra haluaa meidän tekevän niin. Herra tietää, että meidän on mahdollista olla hyviä vanhempia, joten Hän on antanut meille kaksi kallisarvoista lahjaa – poikamme.
Uskon ansiosta vanhempi poikamme Victor johtaa meitä nyt iltarukouksessa joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Se on hänestä todella mukavaa, ja joskus hän jopa muistuttaa meitä rukoilemaan, jos olemme unohtaneet.
Uskon ansiosta me käymme kirkossa joka sunnuntai. Joka kerta kokoustemme loputtua voimme tuntea pieniä edistysaskelia perheessämme.
Vaimoni ja minä tulemme molemmat perheistä, jotka eivät ole uskonnollisia. Ilman Mormonin kirjaa emme tietäisi lainkaan, että Jumalalla on hyvin kaunis suunnitelma meitä jokaista varten. Jos teemme parannuksen, kaikki syntimme voidaan pestä pois ja voimme elää jonakin päivänä Hänen luonaan. Ilman Mormonin kirjaa emme koskaan voittaisi kuolemanpelkoamme. Ilman Mormonin kirjaa emme tietäisi lainkaan, että perheemme voidaan sinetöidä yhteen iankaikkisuudeksi. Tunnemme olomme turvallisemmaksi ja onnellisemmaksi kuin koskaan. Voin todella nähdä edessämme olevan valon. Se on meidän kaikkien toivomme.
Me olemme päässeet pitkälle, ja me olemme löytäneet kotimme. Me tiedämme, että olemme valinneet oikein perheellemme. Minä todistan, että Mormonin kirja on totta.