Euroopan vyöhykkeen johtohenkilön sanoma
Vanhin Wolfgang Pilz, Saksa
vyöhykeseitsenkymmen
1960-luvulle oli luonteenomaista merkittävät muutokset ja uusi kasvu kirkossa Euroopassa. Kahdentoista apostolin koorumin jäsen, vanhin Ezra Taft Benson, josta tuli myöhemmin kirkon presidentti, kutsutttiin Eurooppaan johtamaan täällä Frankfurtissa Euroopan lähetyskenttää. Hänen johdollaan aloitettiin hankkeita, joiden avulla kirkko tuotaisiin pois hämärästä Keski-Euroopan maissa ja varsinkin Saksassa, johon toisen maailmansodan hävitys oli kohdistunut raskaimmin. Monet yksiköt Saksassa olivat menettäneet kirkkorakennuksensa ja kokoontuivat nyt kerrostalohuoneistoissa tai takapihojen lisärakennuksissa.
Omassa kotikaupungissani kokoonnuimme kaupungin keskustan eräässä liikerakennuksessa, jossa oli kenkäkauppa, hammaslääkärin vastaanotto ja ylimmässä kerroksessa rakennuksen omistajan huoneisto.
Eräs viiltävä kokemus lapsuudestani on painunut syvälle muistoihini tähän päivään asti. Eräällä pienellä Alkeisyhdistyksen pojalla oli ollut vaikeuksia etuoven lukon kanssa, ja se oli ilmiselvästi jäänyt jumiin. Samaan aikaan kun seurakuntalaiset istuivat sakramenttikokouksessa, rakennuksen omistaja ryntäsi yhtäkkiä keskelle kokouksen rauhaa ja syyti päällemme vihaisia kirouksiaan ja uhkauksiaan. Sen jälkeen mikään ei tuntunut olevan entisellään. Turvan ja varmuuden tunne oli kadonnut.
Hieman sen jälkeen presidentti Benson vieraili Darmstadtin seurakunnassa ja ilmoitti, että seurakunnallemme rakennettaisiin oma rakennus.
Kymmenen nuoren perheen sekä muutaman uskollisen vanhemman lesken muodostaman ryhmän suurena haasteena oli hankkia osa välttämättömistä varoista omilla lahjoituksillaan sekä periaatteessa pystyttää rakennus omalla työllään.
Tätä seurasi kolme tiiviin yhteistyön vuotta, jotta saatiin rakennettua tilava seurakuntakeskus kaupungin laidalle.
Aikana, jolloin monet mukana olleista perheistä olisivat kenties olleet rakentamassa kotia itselleen naapuriensa avustamina, kaikki voimamme keskitettiin ja jokainen vapaa tunti käytettiin kirkkorakennuksen rakentamiseen. Rakennustyömaa, kellaritilat ja ilmanvaihtokuilut muodostivat seikkailupuiston meille lapsille, koska perheet kokoontuivat työskentelemään yhdessä siellä joka viikonloppu. Vielä tänäkin päivänä näen mielessäni, kuinka äitini valmisti kotimme suurimmissa mahdollisissa kattiloissa herkullista pataa ja toi sen mukanaan rakennustyömaalle.
Vuosien 1961–1967 ainutlaatuisessa hankkeessa yli 120 nuorta veljeä kutsuttiin palvelemaan rakennuslähetyssaarnaajina. He asuivat jäsenperheiden luona, työskentelivät rakennustyömaalla aamusta iltaan ja kuuluivat jonkin aikaa sikäläiseen seurakuntaperheeseen. Meille lapsille he olivat hienona esimerkkinä. Vielä tänäkin päivänä muistamme heidän nimensä. Seurakuntakeskuksen rakentaminen oli mahdollista vain heidän sekä muutamien asiantuntijoiden työpanoksen avulla.
Tällä tavoin rakennettiin miltei 60 kirkkorakennusta Pohjois-Saksan Flensburgista Etelä-Itävallan Graziin.
Temppelin ja oman kotimme ohella kirkkorakennukset ovat pyhiä paikkoja, joissa palvelemme Jumalaa, rukoilemme Häntä, saamme opetusta ja hengellistä johdatusta.
Kirkko on siinä mielessä erityinen paikka, koska se on paikka, jonne jokainen, joka käyttäytyy asianmukaisesti, voi tulla ilman mitään muita ehtoja.
Ennen toimme usein ystäviämme kirkolle, kun siellä pidettiin kulttuuritapahtumia, urheilutoimintoja tai juhlia. Seurakuntamme toiminnat tekivät heihin kaikkiin vaikutuksen, mutta he jäivät usein vaille syvällistä hengellistä näkemystä.
Myöhemmin käsitimme, että Henki kosketti ystäviämme ja he pystyivät tunnistamaan Kristuksen opetuksen vain silloin, jos veimme heidät sakramenttikokoukseen, jossa me itse kokoamme ”öljyä lamppuihimme” osallistumalla säännöllisesti sakramenttiin.
Kappelimme saattaa olla yksinkertainen ja vailla koristelua ja sakramenttipöytä vain alttari pyhän toimituksen aikana, mutta sanoma siitä, että me palvelemme Kristusta Vapahtajanamme ja Lunastajanamme ja että me voimme vaatia omaksemme Hänen kumppanuuttaan ja johdatustaan nauttimalla kelvollisina sakramentin, voi koskettaa ihmisten sydäntä tässä pyhässä kokouksessa.
Ei ole sen parempaa paikkaa, johon mennä, kun haluamme kertoa tästä totuudesta jollekulle ystävälle.