Teksti: Susanna Piiroinen
Kuvat: Valtteri Suurinkeroinen
Niina Suurinkeroinen on vaimo ja kahden lapsen äiti. Ammatiltaan hän on lasten toimintaterapeutti, ja myös vapaa-ajalla hänellä on monenlaisia mielenkiinnon kohteita. Musiikki on yksi niistä: hän soittaa viulua ja käy laulutunneilla. Hän pitää kirjojen lukemisesta, ystäviensä tapaamisesta ja ajan viettämisestä perheensä kanssa. Myös luonto on hänelle tärkeä, ja hän tapasikin nykyisen miehensä metsässä.
Kolme vuotta sitten Suurinkeroinen sai erityisen pappeuden siunauksen. Yleensä kirkossa annettavat siunaukset ovat kannustavia ja rohkaisevia, mutta tässä ennustettiin perheelle lisää haasteita. Syyksi kerrottiin, että Taivaan Isä näkee heissä potentiaalia ja haluaa auttaa heitä saavuttamaan sen.
Suurinkeroisen elämä muuttui vaikeaksi pikkuhiljaa, ja perheeseen liittyvät asiat alkoivat pelottaa häntä: mitä, jos lapsille käy jotain? Pian alkoi koronaviruspandemia, ja lasten sairastelut tekivät nelihenkisen perheen elämästä haastavampaa.
Suurinkeroisen puoliso Valtteri Suurinkeroinen sairastui vakavaan masennukseen, ja perheen elämästä tuli raskasta ja vaativaa. Puolison masennus asetti Niinan hoitamaan kaikki perheen asiat, mukaan lukien erityislapsen tarpeet. Perheen esikoinen on erityislapsi, jolla ei ole vielä diagnoosia, ja hän on ollut suuritarpeinen vauvasta asti.
Uupumisen merkit alkoivat näkyä selvästi, ja lopulta Niina Suurinkeroinen joutui pitämään sairauslomaa.
“Tiesin, että masentuneen ihmisen puolisolla on korkea riski itse masentua tai uupua. Uudessa tilanteessa kaikki on opettelua, elämä on ollut rankkaa. Tämä on ollut myös parisuhteelle raskasta aikaa, sillä parisuhde on ollut ennemminkin hoivasuhde”, hän kertoo.
Pappeuden siunauksista voimaa
Niina Suurinkeroinen on kokenut, että kolme vuotta sitten saatu “kamala” siunaus on ollut myös turva ja voimanlähde. Hän näkee sen merkkinä siitä, että Taivaan Isä on nähnyt heidän tilanteensa ja halunnut tehdä perheestä vahvemman.
Pappeuden siunaukset ovat olleetkin henkireikänä vaikeuksien keskellä, ja usko on ollut voimavara, joka on auttanut jaksamaan.
“Olen elänyt pappeuden siunauksesta toiseen”, hän kertoo.
Muiden ihmisten apu tuo lohtua
Muilta ihmisiltä ja seurakunnalta saatu apu on ollut vaikeassa tilanteessa korvaamatonta. Esimerkiksi apuyhdistyksessä eli seurakunnan naisjärjestössä annettiin perheelle järjestelmällisesti apua ennen kuin perhe alkoi saada enemmän tukea yhteiskunnalta.
“Lahdessa on tosi ihana seurakunta. Yhdessä vaiheessa apuyhdistyksessä koordinoitiin, että joku tulee kerran viikossa auttamaan meitä Joku tuli siivoamaan meidän keittiötä, joku toi ruokaa, joku vahtii meidän lapsia.”, Suurinkeroinen kertoo.
Suurinkeroinen on huomannut, että Taivaan Isä auttaa meitä toisten ihmisten kautta.
“Välillä tuntuu, että Taivaan Isä on laittanut meidät linkoon, laittanut oven kiinni ja sanonut, että nähdään viiden vuoden päästä. Ei aina pystytä näkemään, että Taivaan Isä on läsnä näissä vaikeuksissa. Mutta toisten ihmisten kautta Taivaan Isä on pitänyt meistä huolta.”
“Vaikka tosiaan on tuntunut siltä, että ollaan oltu lingossa ja unohdettuja, niin kuitenkin erityisesti kun on katsonut taaksepäin, on voinut huomata, miten meidän elämää on ohjattu ja Taivaan Isän käden kosketus on näkynyt selvästi”, Suurinkeroinen täydentää.
Avun pyytäminen onkin yksi asioista, joita Suurinkeroinen on koettelemustensa kautta oppinut. Toinen on avun antaminen.
“Vaikka olen elänyt tosi äärirajoilla, olen jollain tavoin pystynyt auttamaan muita ihmisiä, ja se on vienyt omaa pahaa oloa pois.”
Myös yhteiskunnan palvelut tuovat tukea. Perheellä on myös oma tukiperhe, jossa lapset viettävät yhden viikonlopun joka kuukausi, ja tällöin vanhemmat saavat hetken hengähtää.
Suurinkeroinen on huomannut, että joskus avun pyytämiseen liittyy suurta häpeää. Hän olisi itsekin ollut järkyttynyt aiemmin, jos olisi joskus aiemmin kuullut olevansa joskus lastensuojelun asiakas. Hän kuitenkin kannustaa kaikkia pyytämään ja saamaan apua omiin haasteisiinsa.
'Yhteiskunta on rakennettu siten, että voimme pyytää ja saada apua, mikä toisinaan on välttämätöntä.'
Valopilkkuja vaikeuksien keskellä
Sairauslomansa aikana Suurinkeroinen on löytänyt voimaa musiikista, ja harrastukseen on löytynyt uudella tavalla aikaa. Häntä on aina kiinnostanut esimerkiksi laulutunnit, mutta aiemmin hän on ajatellut, ettei niihin ole aikaa tai varaa. Nyt hän on alkanut käydä laulutunneilla.
Myös seurakunnassa hän kuuluu kolmen hengen porukkaan, jonka kanssa harjoitellaan joka viikko jotain musiikkiesitystä muun seurakunnan iloksi.
Taivaan Isä on siunannut Suurinkeroista niin, että hän on voinut haasteiden keskellä oppia asioita. Hän on kirjoittanut listaa asioista, joita hän on oppinut.
Yksi tuollainen asia on kiitollisuus vaikeuksien keskellä. Hän on huomannut, että tämä koettelemus on jalostanut ja muuttanut häntä ihmisenä.
Lisäksi Suurinkeroinen on oppinut lempeyttä, inhimillisyyttä ja älä tuomitse -asennetta. Hänestä on tullut lempeämpi itseään kohtaan ja hyväksyvämpi sen suhteen, että on okei olla väsynyt.
Suurinkeroinen kertoo, että hänen puolisonsa masennus saattaa joskus näyttäytyä ulospäin vihaisena tai ilkeänä. Kun ymmärtää, että hänellä on sairaus ja todella paha olla itsensä kanssa, käytöksen tulkitsee aivan eri tavalla.
“Emme voi nähdä, mitä ihmiset käyvät läpi. Tuomitseminen on pahinta, mitä voimme tehdä niissä tilanteissa. Kristuksen kaltaiseksi tulemista on se, että näemme enemmän ihmisten sisintä kuin ulkokuorta.”
Avoimuus auttaa vaikeuksissa
Suurinkeroinen on päättänyt olla avoin siitä, mitä heidän perheessään tapahtuu ja minkälaista heidän elämänsä on.
“Haasteet, jotka liittyy mielenterveyteen tai parisuhteeseen on asioita, joista mielellään vaietaan”, hän sanoo.
Suurinkeroinen on valinnut puhua omista taakoistaan julkisesti, mutta moni ei puhu. Kun hän on jakanut haasteistaan sosiaalisessa mediassa, hän on saanut paljon viestejä muilta samanlaisia haasteita kokevilta. Moni on kertonut, että myös heidän puolisonsa on masentunut tai että heillä on ollut haastavaa erityislapsen kanssa.
Muita haastavassa tilanteessa olevia Suurinkeroinen kehottaa pyytämään apua. Ei kannata yrittää jaksaa ja sinnitellä pidempään, koska silloin toipuminen vain pitkittyy.
“Avun pyytäminen on tosi jees”.
On myös tärkeää pystyä puhumaan jollekin niistä asioista ja haasteista, joita käy läpi.
“Aina, kun saa jakaa niitä jonkun kanssa, oma taakka kevenee. Vaikka kirjoittaa päiväkirjaa, jos ei muuta.”
Hän myös rohkaisee ajattelemaan, että paremmat ajat ovat aina tulossa.
“Muistan itse omilta masennusvuosilta sen, että menetin kyvyn tuntea Pyhää Henkeä: se oli raastavaa, mutta tuli parempia aikoja. Olen luonut itselleni ajatuksen siitä, että niin varmaa kuin on että tulee huonompia aikoja, tulee myös parempia aikoja.”