Seppo ja Kirsti Syvänen aloittivat palvelutyönsä Helsingin temppelin uutena johtajaparina Pekka ja Anna-Kaarin Roton jälkeen marraskuun 2015 alussa. He tulevat Göteborgista, Ruotsista. Veli Syvänen on kotoisin Jyväskylästä, jossa hän liittyi perheensä mukana kirkkoon 9-vuotiaana.
”Lähetyssaarnaajat soittivat ovikelloamme ja heidät kutsuttiin opettamaan perhettämme. Uskoin heti kaiken, mitä heiltä kuulin ja sain todistuksen evankeliumista jo lapsena.” Ensimmäisen kirkon virkansa Seppo sai 14-vuotiaana. Hänestä tuli silloin Jyväskylän seurakunnan säestäjä. Perhe muutti Ruotsiin vuonna 1964.
Sisar Syvänen (ent. Markkanen) tuli luokkatoverinsa Anna-Kaarina Roton mukana kirkkoon Kuopiossa 14-vuotiaana syksyllä 1960. Vuonna 1966 hän muutti Helsinkiin, Neitsytpolun seurakuntaan, jossa hän toimi mm. silloisen NVK:n johtajana. Seppo ja Kirsti tapasivat Helsingissä ja menivät naimisiin syksyllä 1973 Haagan kappelissa. Avioliitto sinetöitiin seuraavana päivänä Lontoon temppelissä. Yhteinen koti perustettiin Göteborgiin.
Syväsillä on kolme aikuista lasta, joilla kaikilla on omat perheet ja kaikki ovat aktiivisia kirkossa. Lapsenlapsia on yhdeksän. Kaikki asuvat Ruotsissa. ”Lapsemme ja heidän perheensä tuottavat meille suurta iloa. Perhe ja Kristuksen evankeliumi liittyvät yhteen. Nämä ovat aina olleet ja ovat elämämme tärkeimmät ja keskeisimmät asiat.”
Seppo Syvänen on eläkkeellä oleva Ruotsin armeijan upseeri. Kirsti on alunperin suomalaisen ja vertailevan kansanperinteen tutkija, mutta Ruotsiin muutettuaan hän opiskeli peruskoulun opettajaksi ja toimi tässä ammatissa siihen saakka, kunnes jäi eläkkeelle.
Temppelityö on Syväsille tuttua. He ovat aina olleet aktiivisia temppelissä kävijöitä ja toimineet temppelityöntekijöinä Tukholmassa ja Kööpenhaminassa, sekä vierailleet vuosikymmenten kuluessa monissa Euroopan ja Amerikan temppeleissä. Vuosina 2009-2012 he toimivat neuvonantajaparina Tukholman temppelissä. ”Tämä aika, vaikka emme sitä silloin tienneetkään, oli meille erittäin tärkeää valmistautumista nykyisiin tehtäviimme Helsingin temppelissä.”