Jouluna me juhlimme Vapahtajan syntymää, me ajattelemme Häntä, me ihailemme Häntä, me palvelemme Häntä ja me pohdimme sitä, mitä Hän teki meidän hyväksemme. Kun tulee pääsiäinen, me muistamme Häntä jälleen, me tunnemme iankaikkista kiitollisuutta Hänen sovituksestaan ja juhlimme Hänen ylösnousemustaan iloisina ja kunnioittaen.
Kun ajattelemme Vapahtajan elämän yksittäisiä tapahtumia, kuinka keskitymme syvällisemmin siihen, mitä näiden kahden kaikkein pyhimmän tapahtuman – Hänen syntymänsä ja Hänen kuolemansa – välillä tapahtui? Kuinka juhlimme Hänen elämäänsä päivästä toiseen, emmekä ainoastaan niitä yksittäisiä tapahtumia, jotka olivat tunnusomaisia Hänen maanpäällisen pyhän tehtävänsä alulle ja lopulle?
Saarnassaan nefiläisille Hän opetti: ”Te tiedätte, mitä teidän on – – tehtävä, sillä niitä tekoja, joita te olette nähneet minun tekevän, teidänkin tulee tehdä.”[1]
Ainoa todellinen tapa juhlia Kristusta on seurata Häntä palvelutyössä päivittäin, ei ainoastaan jouluna tai pääsiäisenä.
Kun opin lisää Vapahtajan palvelutyöstä ja yritän jäljitellä Häntä, huomaan, että kolme tärkeintä osa-aluetta Hänen palvelutyössään ovat: kuinka Hän rakasti, kuinka Hän palveli ja kuinka Hän kesti.
Muiden rakastaminen on meidän palvelutyömme alku aivan kuten se oli Vapahtajan palvelutyön alku. Hän tuli, koska Hän rakasti meitä ja rakasti Isää enemmän kuin itseään. Niin ollen me osoitamme rakkauttamme Vapahtajaa kohtaan ja juhlimme Hänen palvelutyötään, kun palvelemme kaikkia Jumalan lapsia rakkaudella – ei siksi, että olemme saaneet tehtävän ’palvelutyöveljinä ja -sisarina’, vaan koska vilpittömästi rakastamme muita niin kuin Hän rakasti. Me emme palvele saamamme tehtävän vuoksi, vaan rakkaudesta.
Palveleminen valtakunnassa on olennainen osa palvelutyötämme vakiinnuttaa kirkkoa, suorittaa evankeliumin toimituksia ja sallia kaikkien Jumalan lasten palata Hänen luokseen. Vapahtaja palveli väsymättä valtakuntaa, jonka Hän järjesti pappeuden valtuudella, ja osoitti sen, kuinka tärkeää on palvella kirkossa. Palveleminen on meidän palvelutehtävämme ytimessä aivan kuten se oli Vapahtajan palvelutyön ytimessä. Hän aloitti kastetoimituksella täyttääkseen liiton asianmukaisen valtuuden välityksellä ja kutsui sitten opetuslapsensa palvelutyöhön palvelemaan väsymättä loppuun asti, perustamaan Jumalan valtakunnan maan päälle.
Kestäminen loppuun asti on se osa palvelutyötämme, joka loppujen lopuksi osoittaa todellisen uskomme. Herra ei koskaan lakannut, Hän ei koskaan lopettanut, Hän ei koskaan perääntynyt eikä kieltäytynyt palvelemasta. Tietysti jopa Vapahtajalla oli ’hetkensä’, jolloin Hän tunsi olevansa yksin tai kaikkien läheistensä hylkäämä. Hän koki kiusauksia, mutta Hän vastusti niitä. Hänestä tuli epäsuosittu, Häntä pilkattiin ja solvattiin, mutta Hän ei koskaan lakannut keskittymästä iankaikkiseen tehtäväänsä eikä koskaan pyytänyt vapautusta pyhästä tehtävästään. Hän antoi Isälle todellisen merkin uskostaan kestämällä loppuun asti. Vasta sitten Hän sanoi: ’Se on täytetty…’[2]
Kuinka me osoitamme uskoamme, kun koemme kiusauksia, kun olemme väsyneitä tai kun meitä pilkataan? Kun maailman vaikutukset ravistelevat elämäämme, tai kun sairauksien tai emotionaalisten tai ajallisten vaikeuksien myrskyt kohtaavat meidät, pitääkö uskomme meidät vahvana? Kestämmekö me kuten Vapahtaja?
Presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Velvoite kestää loppuun asti tarkoittaa, ettemme pyydä vapautusta kutsusta palvella. Se tarkoittaa, että me tavoittelemme hellittämättä kelvollista päämäärää. Se tarkoittaa, ettemme koskaan, aivan koskaan, anna periksi rakkaan ihmisen kohdalla, joka on kulkenut harhaan. Ja se tarkoittaa, että me vaalimme aina iankaikkisia perhesuhteitamme, jopa läpi sairauden, vammaisuuden tai kuoleman vaikeiden päivien.”[3]
Kun yritämme jäljitellä Vapahtajan palvelutyötä, löydämme voimaa elämäämme varten. Kun me rakastamme, palvelemme ja kestämme niin kuin Hän teki, me saamme Vapahtajan itsensä voimaa omaan elämäämme.
Kun me palvelemme Hänen tavallaan, Hänen syntymänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa tulevat meille merkityksellisemmiksi. Ymmärrämme, etteivät joulu ja pääsiäinen ole yhden päivän muistamista vaan Vapahtajan elämän päivittäistä juhlimista.
Koemme joka päivä uuden hengellisen syntymän, jopa uuden hengellisen ylösnousemuksen, kun ”luonnollinen ihminen” kuolee syntyäkseen ja elääkseen jälleen Kristuksessa.
Juhlikaamme joulua seuraamalla Häntä Hänen pyhässä palvelutyössään, tullaksemme yhä enemmän Hänen kaltaisikseen, elämämme jokaisena päivänä, päivä kerrallaan.
[1] 3. Nefi 27:21
[2] Joh. 19:30
[3] Russell M. Nelson – Gratitude for the Mission and Ministry of Jesus Christ – Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus 18. elokuuta 1998