Hieman ennen kuin Vapahtaja päätti maanpäällisen palvelutyönsä, Hän kokoontui apostoliensa kanssa. Hän tiesi antavansa pian suurimman lahjansa koko ihmiskunnalle. Hän tiesi, että se toisi mukanaan kärsimyksen Getsemanessa ja julman kuoleman ristillä. Hän tiesi myös, että kun Hän olisi kärsinyt, kuollut ja noussut kuolleista, Hänen opetuslastensa olisi vietävä eteenpäin Hänen tehtäväänsä. Hän tiesi, ettei riittänyt, että Hän vain antaa sovituksen kallisarvoisen lahjan, vaan yhtä tärkeää on se, että ihmiskunta ottaa vastaan Hänen lahjansa. Siksi Hänen opetuksensa keskittyivät suurelta osin siihen, kuinka me, Hänen opetuslapsensa, voimme parhaiten hyödyntää tätä lahjaa.
Yksi asia, jonka Vapahtaja teki selväksi, oli se, että on tärkeää pysyä lähellä Häntä. Hän sanoi: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”[1]
Sitten Hän teki selväksi, kuinka me voimme pysyä lähellä Häntä, tähdentämällä: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. – – Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.”[2]
Kristus antoi yksinkertaisen kaavan, jonka mukaan voimme saada osaksemme Hänen sovituksensa siunauksia päivittäisessä elämässämme ja nauttia Hänen avustaan ja ystävyydestään yksinkertaisesti tekemällä kolme asiaa: uskoa Häneen ja Hänen sanoihinsa, rakastaa toinen toistamme ja pitää Hänen käskynsä.
Tänään haluan tähdentää vain ensimmäistä kohtaa: uskomista Häneen ja Hänen sanoihinsa. Kun kohtaamme henkilökohtaisia haasteita elämässä ja asioista tulee vaikeita, uskommeko me todella Häneen? Uskommeko, että Hänen opetuksensa soveltuvat meihin hyvin henkilökohtaisella tavalla? Hän sanoi: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.”[3] Jesaja esitti tämän lohdullisen ajatuksen: ”Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet.”[4]
Joseph M. Scriven (1819–1896) oli 25-vuotias, rakastunut ja menossa naimisiin. Päivää ennen häitä hänen morsiamensa hukkui traagisessa onnettomuudessa. Surun murtamana Joseph purjehti kotimaastaan aloittaakseen uuden elämän Kanadassa. Siellä ollessaan hän työskenteli opettajana, rakastui uudelleen ja kihlautui Eliza Rochen, erään oppilaansa sukulaisen, kanssa.
Jälleen kerran Josephin toiveet ja unelmat murskautuivat, kun Eliza sairastui ja kuoli ennen heidän häitään. Vaikka voimme vain kuvitella, miten tämän nuorukaisen sisällä kuohui, historia kertoo, että hänen uskonsa Jumalaan tuki häntä.
Hän ei solminut koskaan avioliittoa mutta käytti loppuelämänsä siihen, että antoi kaiken aikansa, rahansa ja jopa vaatteet päältään auttaakseen huonompiosaisia. Hän omisti elämänsä Kristuksen kaltaisen rakkauden ja myötätunnon levittämiseen kaikkialla, minne hän meni.
Samoihin aikoihin kun Eliza kuoli, Joseph sai Irlannista sanan, että hänen äitinsä oli sairaana. Hän ei voinut mennä äitinsä luo, joten hän kirjoitti äidilleen lohdullisen kirjeen ja liitti siihen yhden runoistaan nimeltä Jeesus, Ystävämme tuo.
Jeesus, Ystävämme tuo (sävel ”Israel, Israel, Luoja kutsuu”)
Kantoi synnin sekä murheen Jeesus, Ystävämme tuo.
Saan mä rukouksessa kantaa Jumalalle kaikki nuo.
Minkä rauhan menetänkään, katkeranko maljan juon?
Vain mä koska en jo kanna niitä joutuin Isän luo.
Kuiskaukset ja monet vaivat kirvoittaako kyynelvuon? Lannistua en mä saata,
Herran huomaan vien jo nuo.
Uskollinen Ystävämme auttamassa on jo tuoll
Jeesus heikkouteni tuntee; Hälle kaiken siis mä tuon.
Kuormani mua uuvuttaako, onko liikaa mulle nuo?
Kallis Vapahtaja, Jeesus, Hän jo mulle suojan suo.
Ystävätkö sut jo hylkäs? Käy sä silloin Herran luo.
Hän sua suojaa sekä kantaa, lohdutuksen sulle tuo.
Jeesus, paras Auttajamme, aina apuas Sä suot.
Varma lupaukses onhan, Sulle rukouksein siis tuon.
Pilviverho kohta väistyy, loistees on kuin virran vuo.
Silloin ylistys ja kiitos täyttää rukoukseni nuo.
Rukoilen, että tänä pääsiäisenä me opimme tuntemaan mitä henkilökohtaisimmalla tavalla, että Jeesus Kristus on ystävämme, joka on valmis lohduttamaan, auttamaan ja parantamaan, jos me vain uskomme Häneen ja Hänen sanoihinsa.
[1] Joh. 15:5.
[2] Joh. 15:7, 11–14.
[3] Joh. 14:1
[4] Jes. 25:8.